Vastaukseksi otti professori esiin erään kirjan pöydältä.
"Tämä on hyvin lahjakkaan ystäväni Ray Lankesterin mainio erikoistutkielma", sanoi hän. "Täällä on kuva, jonka luulisin teitä huvittavan; Miltä jurakauden Dinosaur Stegosaurus näytti eläessään. — Yksin takajalka on kaksi kertaa niin suuri kuin täysi-ikäinen ihminen! Noo, mitä tästä sanotaan?"
Hän ojensi minulle avatun kirjan. Minä peräydyin pari askelta taaksepäin nähdessäni kuvan. Tämä hävinneen maailman uudelleen muovailtu eläin muistutti suuressa määrin tuntemattoman taiteilijan luonnosta.
"Tämä on epäilemättä perin kummallista", sanoin minä.
"Mutta ettekö myönnä, että se vaikuttaa ratkaisevasti?"
"Voihan yhtäläisyys olla satunnaistakin, tai ehkä tuo ameriikkalainen on nähnyt samallaisen kuvan ja säilyttänyt sen epäselvänä muistissaan. Aistihäiriön sattuessa on se voinut juohtua hänen mieleensä."
"Olkoon asianlaita vaikkapa niinkin", sanoi professori pitkämielisesti. "Tahdotteko ystävällisesti katsoa tätä luuta." Hän antoi nyt minulle kuolleen omaisuudesta huomattavimman jäännöksen. Luu oli noin kuusi tuumaa pitkä, peukaloani hiukan vahvempi ja toisessa päässä näytti olevan rustontapainen pitennys.
"Minkähän tunnetun luontokappaleen luu tämä on?" kysyi professori.
Minä tutkistelin sitä tarkalleen koettaen loihtia esiin puoleksi unohtuneita tietojani.
"Se voisi olla ihmisen tavallista vahvempi solisluu", sanoin minä.