"Näittekö mitään muita jälkiä elävästä elämästä?"
"En, sir, en nähnyt, mutta sen viikon aikana, jonka vietimme leiriytyneinä vuoren juurella, kuulimme toisinaan kummallisia ääniä ylhäältä."
"Ettekö nähnyt tuota ameriikkalaisen piirustamaa eläintä? Kuinka te tämän seikan selvitätte?"
"Meidän täytyy olettaa, että hän oli onnistunut pääsemään huipulle ja siellä nähnyt tämän. Me siis tiedämme, että sinne korkeuteen on tie. Me tiedämme myöskin, että sitä on vaikea kulkea, muutenhan eläimet olisivat tulleet sitä myöten maahan ja levinneet lähiseuduille. Onhan tämä aivan ilmeistä."
"Mutta miten voidaan selittää, että niitä on tuolla ylhäällä?"
"Sitä kysymystä ei olekaan helppo ratkaista", sanoi professori. "Ainoastaan yksi selvittämistapa on mahdollinen. Etelä-Ameriikka, kuten ehkä olette kuullut, on graniittimaanosa. Juuri tällä kohdalla on maan uumenissa ennen kaukaisessa muinaisuudessa tapahtunut valtava vulkaninen mullistus. Huomautan vain, että nämä vuoret ovat basalttipitoisia ja siis käyneet läpi liekkien. Noin Sussexin kokoinen alue on kohonnut kaikkine siinä olevine elävine olentoineen ilmaan ja jäänyt äkkijyrkkien ja niin kovien vuorenseinämien eroittamaksi, että ne syövyttävät muuta seutua. Mikä on ollut seurauksena? Luonnonlait ovat muuttuneet toisiksi. Ne moninaiset seikat, jotka vaikuttavat maailman olemassaolontaisteluun, ovat tässä tehdyt tehottomiksi tai ovat ne muuttaneet muotoa. On olemassa eläinlajeja, jotka kaikkialta muualta ovat hävinneet. Huomannette, että niin hyvin pterodaktylus kuin stegosaurus ovat jurakauden aikaisia eläimiä ja näinollen hyvin vanhoja. Noiden kummallisten satunnaisten seikkojen on onnistunut merkillisesti säilyttää ne maailmassa."
"Teidän todistuksenne näyttävät minusta kerrassaan ratkaisevilta.
Teidän täytyy vain jättää ne asianomaisiin virastoihin."
"Niin luulin minäkin kaikessa yksinkertaisuudessani", sanoi professori katkerasti. "Voin sanoa teille, kuinka siinä kävi. Joka käänteessä kohtasin vain epäilystä, milloin tyhmyydestä, milloin kateudesta johtuvaa. Minun luonteeni ei taivu kenenkään edessä matelemaan, enkä tahdo todeta tosiseikkoja silloin kun sanojani ei uskota. Ensimäisen ottelun jälkeen en ole alistunut esittämään omistamiani yhtäpitäviä todisteita. Aloin vihata koko asiaa — en tahtonut siitä puhua. Kun teidänlaisenne miehet, jotka edustavat suuren yleisön mieletöntä uteliaisuutta, tulivat häiritsemään minua omassa kodissani, en kyennyt heitä arvokkaasti ja tyynesti kohtelemaan. Myönnän olevani luonteeltani tulinen ja minä menetän tasapainoni, jos suutun. Pelkään, että te olette sen huomannut."
Peitin kasvoni käsilläni ja vaikenin.
"Vaimoni on tämän johdosta ehdotellut minulle yhtä ja toista, mutta sittenkin minä arvelen, että jokaisen kunnon miehen on tehtävä juuri niin. Tänään aion antaa näytteen tahdonkyvystä mielenkiihtymyksen hallitsijana, Kutsun teitä luennolleni." Hän otti pöydältä kortin ja antoi sen minulle. "Te kai tiedätte, että mr Percival Waldron, jokseenkin tunnettu ja suosittu luonnontutkija, luennoi tänä iltana kello puoli yhdeksän Zoloogisen laitoksen salissa aineesta 'Aikakausien todisteet.' Minua on pyydetty istumaan korokkeella ja ehdottamaan luennoitsijalle yhteinen kiitoslausunto. Sen tehdessäni aion mitä hienotunteisimmin ja täsmällisimmin lausua joitakuita tosiseikkoja, jotka herättävät auditoriumin huomiota ja ainakin joissakuissa kuulijoistani halun tunkeutua yhä syvemmälle aineeseen. En aio sanoa mielipidettäni millään tavalla kehoittavasti, ymmärrättekö, vaan ainoastaan koetan osoittaa, että juuret ovat paljon syvemmällä. Tulen olemaan äärettömän rauhallinen nähdäkseni voittaisinko sellaisella itsehillitsemisellä suosiollisempia tuloksia."