"Ei sinne päinkään", sanoi professori ankarasti. "Minunlaiseni miehen, joka elää sivistyneessä tieteellisessä ilmapiirissä, on vaikea käsittää, että zoologian kaikkein ensimäiset alkeet ovat niin vähän tunnettuja. Voiko olla mahdollista, että te ette tunne noita vertailevan anatomian alkeellisimpiakaan tosiseikkoja, että linnun siipi vastaa käsivartta, kun lepakon siiven sitävastoin muodostaa kolme pitentynyttä sormea, joita kalvot yhdistävät. Näin ollen ei jalka vastaa käsivartta, ja näette kai itse, että tässä on vain yksi kalvo, joka riippuu yhdestä ainoasta luusta siis tämä ei voi olla lepakon luu. Mutta koska se ei ole lintu eikä lepakko, mikä se sitten on?"
Pieni tietovarastoni oli nyt lopullisesti tyhjä.
"En tosiaankaan tiedä", sanoin minä.
Hän aukaisi taas tuon äskeisen erinomaisen teoksen.
"Tässä", sanoi hän osoittaen tavattoman kummallista lentävää ihmettä, "on mainio tuota dimorfodonista tai pterodaktylista esittävä kuva; tämä eläin on lentävä matelija jurakaudelta. Seuraavalla sivulla on sen siipimekanikan piirustus. Olkaa hyvä ja verratkaa sitä kädessäni olevaan kappaleeseen."
Hämmästyksen laine huuhteli rintaani tehdessäni vertailuja. Nyt olin vakuutettu. Tästä ei voinut päästä minnekään. Yhteiset todisteet olivat valtavia. Skitsit, valokuvat, kertomukset ja tuo kappale jokaisen nähtävänä — asia oli ratkaistu. Sen minkä sanoin, sanoin lämmöllä, sillä minä käsitin, että professoria oli oikeudettomasti kohdeltu. Hän nojautui taaksepäin tuolissaan sulkien silmänsä; suvaitsevaisesti hymyillen lämmitteli hän äkkinäisen auringonpilkahduksen hetkellisessä valossa.
"Tämä on kummallisinta mitä koskaan olen kuullut!" sanoin, sillä sanomalehti- eikä tiedemiesihastukseni oli herätetty. "Tämä on jotakin valtavaa. Te olette tieteen Kolumbus, joka olette löytänyt salatun maan. En voi sanoa, kuinka olen pahoillani, että teitä ensin epäilin. Kaikki näytti niin mahdottomalta. Mutta nyt minä voin tarttua oikeisiin todistuskappaleisiin kun näen ne edessäni, ja näidenhän pitäisi kelvata kelle tahansa."
Professori kehräsi kuin kissa tyytyväisenä.
"Ja sitten, sir, mitä teitte te sitten?"
"Silloin oli sade-aika, mr Malone, ja varastoni olivat loppuneet. Minä osittain tutkin tuon valtavan kallion, mutta en keksinyt mitään keinoa, miten päästä sille. Nousu tuolle pyramiidin muotoiselle kalliolle, josta ammuin pterodaktyluksen, oli helpompaa. Koska olen jokseenkin tottunut alppikiipeilijä, onnistuin pääsemään sen huipulle, ja siitä oli hyvä näköala yli tuon suuremman kallion ylätasangon. Se näytti hyvin suurelta. En idässä enkä lännessä nähnyt tuon viheriöivän vuorenselkämän loppuvan. Alapuolella on maa soista ja karua, täynnä käärmeitä, hyönteisiä ja kuumehöyryjä. Se muodostaa luonnollisen suojan tuolle kummalliselle maalle."