"Suunnattoman suuri puu."
"Ja puussa?"
"Suuri lintu", sanoin minä.
Hän ojensi minulle suurennuslasin.
"Niin", sanoin minä, "suuri lintu istuu puussa. Sillä näyttää olevan melko suuri nokka. Taitaa olla pelikaani."
"En voi onnitella teitä näkemiskykynne vuoksi", sanoi professori. "Pelikaani se ei ole, eikä edes mikään lintu. Ehkä teitä huvittaa kuulla, että juuri tuon minä onnistuin ampumaan. Tämä oli kokemuksistani säilyttämäni ainoa ehdoton todistuskappale, jonka onnistuin tuomaan mukanani tänne."
"Teillä on siis se? Tuosta saan siis selvän todistuskappaleen."
"Minulla on ollut se. Se monien muiden arvokkaitten esineiden kera hävisi surkeasti veneonnettomuudessa, joka pilasi valokuvani. Minä tartuin siihen kohisevissa pyörteissä ja siivenpala jäi käteeni. Maihin joutuessani olin tiedotonna, mutta suuremmoisen eksemplarini kurja jäännös oli turmeltumaton. Minä näytän sen teille."
Eräästä laatikosta otti hän esiin jotakin, joka minun mielestäni näytti olevan suuren yölepakon siiven yläosa. Se oli vähintäin kaksi jalkaa pitkä taipunut luu, polvekemainen kudelma alapuolellaan.
"Suunnaton yölepakko", ehdottelin minä.