"Mutta ei ilman vartiaa", tokaisi lordi Roxton päättävästi. "Tällaisessa maassa on hyvä olla aina varuillaan. Tästälähin on kullakin kahden tunnin vartiopalvelus."
"Minä alan, polttelenpahan samalla piippuani", sanoi professori
Summerlee.
Ja sen yön perästä emme uskaltaneet koskaan nukkua ilman vartiaa.
Aamulla me pian huomasimme, mistä oli aiheutunut tuo kauhea meteli, joka meidät yöllä oli herättänyt. Iguanodon-kenttä oli ollut julman teurastuksen näyttämönä. Luulimme ensin, nähdessämme vihreällä nurmikolla suuria verilätäköitä ja lihankappaleita, että paljon eläimiä oli tässä saanut surmansa, mutta kun lähemmin tutkimme jäännöksiä, huomasimme, että koko tämä teurasvarasto muodosti yhteensä vain yhden suunnattoman suuren eläimen, jonka toinen ehkäpä ei suurempi mutta raatelevaisempi peto oli voittanut.
Professorimme antautuivat syvämietteisiin todisteluihin ja laskelmiin tutkien tarkasti kaikki nämä palaset, joissa näkyi terävien hampaitten tai suurien kynsien jälkiä.
"Me emme voi vielä sanoa lopullisesti ratkaisuamme", sanoi professori Challenger istuessaan suuri valkoinen lihankappale polvellaan. "Jotkut merkit panevat ajattelemaan sapelihampaista tiikeriä, jollaisia vielä tapaamme breccialuolissamme, mutta tämä eläin oli varmasti suurempi ja matelijain luokkaan kuuluva. Minä puolestani olen taipuvainen pitämään sitä allosauriona."
"Tai megalosauriona", sanoi Summerlee.
"Niin juuri. Mikä lihaasyövä dinosaurio hyvänsä. Niiden joukkoon kuuluvat animalisen elämän kaikkein kauheimmat tyypit, mitä milloinkaan on elänyt maapallomme kirouksena ja museoitten siunauksena." Hän nauroi äänekkäästi omalle sukkeluudelleen, sillä vaikka hän ylimalkaan ei käsittänyt leikinlaskua, piti hän mitä onnistuneimpina omia kömpelöitä sanasutkauksiaan.
"Mitä varovaisempia olemme sitä parempi", sanoi lordi Roxton kuivasti. "Emmehän tiedä kuka tai mitä on läheisyydessämme. Jos tuo äskeinen veitikka palaa syömään aamiaistaan ja yllättää meidät täällä, niin silloin ei paljon naureta. Kesken kaiken, mikä tuo iguanodonin ihossa oleva merkki on?"
Suomuksisessa vuolukiven värisessä nahassa vähän lapaluun yläpuolella oli kummallinen asfalttimaisesta aineesta muodostunut rengas. Ei kukaan meistä voinut ymmärtää sen merkitystä, vaikka Summerlee luuli huomanneensa samanlaisia pari päivää sitten näkemissämme poikasissa. Challenger ei sanonut mitään vaan oli hyvin ylpeän ja ylimielisen näköinen, ikäänkuin tahtoen näyttää, että hän olisi kyllä voinut puhua, jos vain olisi tahtonut. Lordi Roxtonin täytyi viimein pyytää häntä avaamaan suunsa.