Hän sulki oven takanani, ja sitten kuulin hetkisen aikaa hänen puhelevan vaimolleen tuiman kiihtymyksen alentamalla äänellä. Tuo törkeä vieraanvaraisuuden loukkaaminen oli nähtävästi satuttanut hänen arinta kohtaansa. En ole mikään nuuskija, joten etenin ulos nurmikolle. Pian kuulin kiireisiä askeleita takaapäin, ja kääntyessäni seisoi edessäni talon emäntä, kasvot kalpeina kiihtymyksestä ja silmät kyynelistä punaisina.
"Mieheni on pyytänyt minua lausumaan teille anteeksipyyntöni, mr.
Marshall King", sanoi hän luoden katseensa maahan.
"Älkäähän puhuko siitä sen enempää, mrs. King."
Hänen mustat silmänsä leimahtivat äkkiä katseeni kohdaten.
"Te pöllö!" hän sähähti hurjalla kiivaudella ja pyörähti takaisin taloon.
Loukkaus oli niin häpäisevä, niin sietämätön, että saatoin ainoastaan ällistellen tuijottaa hänen jälkeensä. Seisoin vielä paikallani, kun serkkuni tuli seurakseni. Hän oli entisellä hilpeällä tuulellaan.
"Toivoakseni on vaimoni pyytänyt typeriä huomautuksiansa anteeksi", lausui hän.
"On, kyllä — kyllä!"
Hän pisti käsivartensa kainalooni ja kävelytti minua edestakaisin pihalla.
"Älä pane pahaksesi", selitti hän. "Minua surettaisi sanomattomasti, jos lyhentäisit vierailuasi yhdellä ainoalla tunnillakaan. Asia on sellainen — turhapa olisi sukulaisten mitään salailla — että rakas vaimo-parkani on uskomattoman mustasukkainen. Hän ei sietäisi, että kukaan — mies tai nainen — hetkeksikään tulee väliimme. Hänen ihanteensa on autio saari ja ikuinen kahden-olo. Siitä saat selityksen hänen käytökseensä, jonka tunnustan tässä erityisessä kohdassa lähenevän hulluutta. Sano minulle, että sinä et siitä enää sen enempää välitä."