"Ei; kaikki mahdollinen tehtiin — paitsi yhtä ainoata."
"Ahaa! tapahtui yksi laiminlyönti. Mikä se oli?"
"Ei kenenkään — ennen kaikkea naisen — olisi saatu sallia elävinä joutua kiinalaisten käsiin."
Eversti ojensi leveän punaisen kätensä ja puristi professorin pitkiä, valkeita, vavahtelevia sormia.
"Olette oikeassa — tuhatkertaisesi oikeassa. Mutta älkää ajatelko, ettei tämäkin seikka ole mielessäni ollut. Minä puolestani kuolisin taistellen, samaten Ralston ja samaten Ainslie. Olen puhellut heille, ja se on sovittu. Olenpa puhellut toisillekin, mutta mikä siinä auttaa? Meillä on pappi, lähetyssaarnaaja ja naiset."
"Soisivatko he mieluummin joutuvansa elävältä vangeiksi?"
"He eivät suostuneet lupaamaan toimia sen ehkäisemiseksi. He eivät suostuisi kuolemaan oman kätensä kautta. Heidän omatuntonsa ei sitä salli. Tietysti olemme nyt suoriutuneet tuosta kaikesta, eikä meidän tarvitse haastaa niin kamalista asioista. Mutta mitä olisitte te tehnyt minun sijassani?"
"Tappanut heidät."
"Mein Gott! Te murhaisitte heidät?"
"Armosta minä tappaisin heidät. Hyvä mies, olenhan siinä leikissä ollut. Olen nähnyt kuumien munien kuoleman; olen nähnyt kiehuvan kattilan kuoleman; olen nähnyt naisten — hyvä Jumala! Ihmettelen että enää konsanaan olen tervettä unta saanut." Hänen tavallisesti jäykät kasvonsa vääntyivät ja värisivät muiston tuskasta. "Minut köytettiin paaluun, okaita silmälautasissani, jotta pysyivät avoinna, ja murheeni heidän kidutuksestaan oli keveämpi kestää kuin vimma, jolla soimasin itseäni ajatellessani, että olisin muutamilla mauttomilla pillereillä voinut viime hetkessä siepata heidät kiusaajiensa käsistä. Murhaamista! Olen valmis seisomaan jumalaisella tuomiolla vastaamassa tuhannesta moisesta murhasta! Syntiä! Ei, sellainenpa teko päinvastoin saattaisi puhdistaa sielusta todellisen synnin tahran. Mutta jos, tietäen minkä tiedän, olisin täällä toisella kerralla jättänyt sen tekemättä, niin eipä, kautta taivaan, olisi ollut helvettiä kyllin syvää tai kuumaa minun syyllisen sielu raukkani asuinsijaksi."