"Mutta miksi — miksi?" kysyi miss Patterson.
"Siksi että teillä on sitä lautasellanne. Siksi että on synti haaskata sitä."
"No niin!" keskeytti väittelyn pönäkkä mrs. Patterson kumartuen pöydän yli. "Älkää häntä enää kiusatko. Näen ettei hän siitä pidä. Mutta ei sitä haaskatakaan." Hän pisti veitsensä kärjen sen alle ja kaappi sen Jessien lautaselta omalleen. "Nyt se ei joudu hukkaan. Voitte olla levollinen, herra professori."
Mutta hän ei näyttänyt levolliselta. Päinvastoin olivat hänen kasvonsa kiihtyneet kuin odottamattoman ja pelottavan vastuksen kohdanneella. Hän vaipui mietteihinsä.
Keskustelu kävi hilpeänä sorinana. Jokainen jutteli tulevaisuutensa suunnitelmia.
"Ei, ei, minulle ei tule lomaa", virkkoi isä Pierre. "Me papit emme saa lomaa. Nyt kun lähetys-asema ja koulu ovat valmiina, minun tulee jättää jatkaminen isä Amielille ja matkata länteen päin perustamaan uutta asemaa."
"Lähdette pois?" sanoi mr. Patterson. "Ettehän toki lähde pois
Itshausta?"
Isä Pierre pudisti kunnianarvoisaa päätänsä veitikkamaiseksi nuhteeksi. "Te ette saa näyttää niin mielistyneeltä, mr. Patterson."
"Ovathan tosin mielipiteemme suuresti eroavia", lausui presbyteeri, "mutta meillä ei ole mitään henkilökohtaista vastahakoisuutta teitä kohtaan, isä Pierre. Kuitenkin, miten kukaan järkevä sivistynyt mies tähän maailman historian aikaan saattaa opettaa näille pimitetyille pakanaraukoille, että — —"
Yleinen vastustelun humina vaiensi jumaluusopillisen väittelyn ihan alkuunsa.