Tällävälin olivat kaksi kruuboitani kiinnittäneet veneeni laituriin. Kävelin sitten maalle uusien tuttavieni välissä, kumpaisenkin kilvan udellessa minulta kuulumisia, sillä he eivät kuukausimääriin olleet nähneet ainoatakaan valkoihoista miestä.
"Mitäkö me teemme?" vastasi tohtori, kun minä vuorostani olin alkanut kysellä. "Toimemme tuottaa meille paljonlaisesti puuhaa ja joutohetkinämme puhelemme politiikasta."
"Niin, Kaitselmuksen erityisestä armosta on Severall ankara vapaamielinen ja minä innokas, jäykkä unionisti, joten väittelemmekin joka ilta vankasti pari tuntia itsehallinnon myöntämisestä Irlannille."
"Ja kulauttelemme kiniinisekotuksia", lisäsi tohtori. "Olemme jo kumpainenkin kutakuinkin karaistuneita ilmanalaan, mutta viime vuonna kiduimme alituisessa kuumeessa. Puolueettomana neuvojana en suosittaisi teille tätä seutua pitkäaikaiseen oleskeluun, paitsi jos perhosten lisäksi kokoilette basillejakin. Ogowai-virran suistosta ei konsanaan sukeudu terveyslähdettä."
Kerrassaan miehekäs on se tapa, jolla tällaiset etäiset sivistyksen etuvartiat heruttelevat karmeata huumoria kolkosta asemastaan eivätkä ainoastaan urheina, vaan naureskellenkin ottavat vastaan elämänsä uralle osuvia vaiheita. Kaikkialla Sierra Leonesta alaspäin olin tavannut samoja huuruisia rämeitä, samoja eristettyjä kuumeen ahdistamia asutuksia ja samoja kuivia kompia. On jotakin jumalaisen sukuista tuossa ihmisen voimassa kohottautua olosuhteittensa yläpuolelle ja käyttää sieluansa laskemaan leikkiä ruumiin kovista kokemuksista.
"Päivällinen valmistuu puolessa tunnissa, kapteeni Meldrum", huomautti tohtori. "Walker on mennyt sisälle sitä huoltamaan; hän on tämänviikkoinen taloudenpitäjä. Jos haluatte, niin käyskentelemme sillaikaa silmäilemässä saaren nähtävyyksiä."
Aurinko oli jo alennut palmupuiden latvarivin taakse, ja päämme yllä kaartuvan taivaan avara kupu loisteli kuin jättiläissimpukan sisäkuori pehmoisin, punervin värivivahduksin. Ken ei ole asustanut maassa, missä ruokaliinan painavuus ja lämpimyys käy polville sietämättömäksi, ei voi kuvitellakaan, mitä suloista huojennusta illan vilpoisuus tuopi mukanaan. Tässä virkistävässä puhtaammassa ilmakehässä tohtori ja minä kävelimme pikku saaren ympäri, hänen osotellessaan varastosäilyjä ja selitellessään jokapäiväistä puuhailuansa.
"Tienoolla on haaveellista viehätystäkin", virkkoi hän vastaukseksi johonkin huomautukseeni heidän elämänsä yksitoikkoisuudesta. "Asumme täällä suuren tuntemattoman reunassa. Tuonne päin", hän jatkoi koilliseen viitaten, "tunkeusi Du Chaillu ja löysi gorillan kotiseudun. Se on Gabuuni-maa — isojen apinain alue. Tällä suunnalla", kaakkoiseen osottaen, "ei kukaan ole käynyt kovinkaan kaukana. Tämän joen halkaisema maa on europpalaisille miltei tuiki tuntematon. Jokainen vuon ohitsemme kuljettama pölkky on keksimättömältä alueelta lähtöisin. Olen useasti toivotellut itseäni paremmaksi kasvientutkijaksi, nähdessäni mitä eriskummallisia kämmeköitä ja muita outoja kasveja on ajautunut saaren itärantaan."
Tohtori viittasi loivaan ruskeankarvaiseen rantavieruun, jolle tulva oli sirotellut jos jotakin törkyä. Kumpaisessakin päässä oli kaareva niemeke kuin pienenä luonnon rakentamana aallonmurtajana, muodostaen väliinsä pienoisen, matalan lahdelman. Sen peitti kelluva kasvullisuus, ja pohjukassa virui tavattoman jykeä pirstoutunut puunrunko, jonka korkeata, mustaa kylkeä vasten virta lipisi.
"Nuo kaikki ovat ylämaasta tulleita", selitti tohtori. "Lahdekkeemme korjaa ne puoleensa, ja kun sitten tavallista runsaampi tulva sattuu, pyyhkäisee se ne jälleen ulos ja kuljettaa mereen."