Olin viluissani ja voivuksissa, joten tarjous oli tervetullut. Me jätimme pahaenteisen vannehtimon yhä ratkaisemattomine salaisuuksineen ja rämmimme talolle.
"Tuossa on väkiviinalamppu", neuvoi Severall. "Raapaiskaahan siihen tuli, minä pistäyn katsomassa, miten Walker tänä aamuna jaksaa."
Hän poistui huoneesta, mutta palasi tuossa tuokiossa tyrmistynein kasvoin.
"Hän on mennyttä!" huudahti hän käheästi.
Sanat saivat minut kauhusta värähtämään. Seisoin lamppu kädessä häneen tuijottaen.
"Niin, mennyttä!" kertasi hän. "Tulkaa katsomaan!"
Seurasin häntä sanaakaan hiiskumatta, ja makuuhuoneeseen astuessani sattui ensi silmäykseni Walkeriin itseensä. Hän virui rentonaan vuoteella siihen harmaaseen flanelli-yöpukuun verhoutuneena, jota minä olin edellisenä iltana autellut hänen yllensä.
"Eihän toki kuollut!" änkkäsin.
Tohtori oli kamalasti kiihdyksissään. Hänen kätensä vapisivat kuin lehdet tuulessa.
"Hän on ollut hengetönnä jonkun tunnin."