— Mutta kuulkaahan nyt, huomautti poliisikersantti, jonka yksinkertainen käsityskyky yhä askarteli tuolla avonaisella akkunalla. Voihan olla paikallaan se mitä sanotte siitä, että mies on päässyt pakenemaan kahlaamalla vallihaudan poikki, mutta minä kysyn, miten pääsi hän ollenkaan taloon, jos nostosilta oli ylhäällä?
— Niin, kas se on juuri arvoitus, sanoi Barker.
— Mihin aikaan silta nostettiin?
— Kello oli lähes kuusi, sanoi hovimestari.
— Olen kuullut, sanoi kersantti, että se tavallisesti nostetaan auringon laskiessa. Tätä aikaa vuotta kellon silloin pitäisi olla lähempänä puoli viittä kuin kuutta.
— Mrs Douglasilla oli vieraita, jotka joivat teetä täällä, sanoi Ames. En voinut vetää ylös nostosiltaa ennenkuin he olivat lähteneet, mutta silloin minä sen tein omakätisesti.
— Tästä selviää, sanoi kersantti, että jos — huomatkaa tarkoin, minä sanon jos — jotkut ovat tulleet sisään ulkoa, on heidän täytynyt kulkea sillan yli ennen kello kuutta ja olla sitten piilossa kunnes mr Douglas kello yhdentoista jälkeen tuli huoneeseen.
— Se on totta. Mr Douglas kiersi joka ilta talon ennenkuin hän asettui levolle, kiersi talon nähdäkseen että tulet oli sammutettu. Sillä asialla hän tuli tännekin. Mies oli väijyksissä täällä ja ampui hänet. Sitten hyppäsi hän ulos akkunasta ja jätti pyssynsä tänne. Niin minä selitän asian, sillä muuten ei siitä saa mitään tolkkua.
Kersantti otti ylös kortin, joka oli lattialla kuolleen vieressä.
Korttiin oli huolimattomasti töherretty kirjaimet V.E. ja luku 341.
— Mitä tämä on? sanoi hän näyttäen korttia.