Tuskin oli toista kerrosta alettu rakentaa, kun puusepät, peltisepät ja kalustonhankkijat olivat täydessä toimessa alakerrassa toteuttamassa tuhansia omituisia ja kalleita suunnitelmia omistajan viihtymykseksi ja mukavuudeksi.
Omituisia juttuja kerrottiin ylt'ympäri seudussa ja vieläpä itse Birminghamissakin siitä suunnattomasta loistosta ja siitä suoranaisesta kulunkien ylenkatsomisesta, mikä oli omituista kaikille noille hommille. Mikään summa ei näyttänyt liian suurelta maksettavaksi mitä vähäpätöisimmästäkään pikkuseikasta, jolla voisi poistaa tai vähentää joitakuita elämän pieniä vastahakoisuuksia.
Vaunuja ja taas vaunuja mitä kalleimpine huonekaluineen oli vyörynyt töllistelevän kyläväestön keskitse. Kallisarvoisia nahkoja, loistovärisiä mattoja, harvinaisia vaippoja, norsunluuta, ebenholtsia ja metalliteoksia; jokainen silmäys niihin aarrevarastoihin antoi aihetta uusiin kertomuksiin.
Ja kun vihdoin kaikki oli järjestetty, saapui nelikymmenhenkinen palvelijakunta, mikä osoitti itse omistajan, mr Raffles Haw'in pikaista tuloa.
Ei ihme niin ollen, että Robert Mc Intyre jokseenkin uteliaasti silmäili suurta taloa ja huomasi savupiippujen tupruavan, ikkunoiden olevan verhoilla varustetut ja muut merkit, jotka osoittivat, että omistaja oli saapunut.
Pitkä rivi kasvihuoneita loisti kuin järvi toiselta puolelta, ja niiden takana olivat suunnattomat talli- ja ulkohuonerakennukset. Viisikymmentä hevosta oli viikko sitten viety Tamfieldin läpi, niin että jos tilat olivatkin suuret, eivät ne kuitenkaan olleet suuremmat, kuin oli tarpeen.
Kuka ja mikä oli tuo mies, joka syyti pois rahoja niin tuhlaavalla kädellä? Hänen nimensä oli outo. Birmingham oli yhtä tietämätön kuin Tamfield hänen alkuperästään ja hänen rikkautensa lähteistä. Roobert Mc Intyre mietiskeli pää pyörällä sitä probleemia, seisoen siinä nojallaan porttia vastaan, puhallellen sinertäviä savupilviä hiljaiseen, kirkkaaseen ilmaan.
Äkisti osuivat hänen silmänsä tummaan vartaloon, joka tuli ulos puutarhan portista ja läheni pitkin kierteistä tietä. Muutamassa minuutissa saapui se kylliksi ylös hänen nähdäkseen hyvin tutut kasvot, joita reunusti alhaalta jäykkä kaulus ja yläpuolelta englantilaisen papin pehmeä, musta hattu.
"Hyvää huomenta, hra Spurling."
"Ah, hyvää huomenta, Roobert. Mitä kuuluu? Menettekö samaa tietä, kuin minä? Miten tiet ovat liukkaat!"