"Ei minä kiitän, herra Spurling. Minun täytyy mennä kotiin aloittamaan uutta tauluani. Se on viiden jalan pituinen kangas — roomalaisten maihinnousu Kentissä. Minun täytyy kerran vielä koettaa päästä akatemiaan. Hyvästi."
Hän kohotti hattuaan ja jatkoi matkaansa tietä alaspäin papin poiketessa tielle, joka vei hänen kotiinsa.
Roobert Mc Intyre oli muuttanut suuren, tyhjän huoneen Elmdenen yläkerroksessa atelieeriksi ja sinne vetäysi hän aamiaisen jälkeen. Oli hyvä, että hänellä oli joku olopaikka itselleen, sillä isä ei puhunut paljon muusta kuin pääkirjoistaan ja laskuistaan, ja Laura oli tullut hiukan äreäksi ja nurisevaksi sen jälkeen kuin oli kadonnut hänen ainoa vetovoimansa Tamfieldista.
Huone oli alaston ja synkkä ilman seinäpapereita ja mattoja, mutta hauska tuli räiskyi kamiinissa, ja kaksi suurta ikkunaa varasi taiteilijalle tarpeeksi valoa. Hänen maalaustelineensä seisoi keskellä huonetta ja sille oli asetettu suuri kangas; kaksi viimeistä koetta, "Tuomas Canterburylaisen murha" ja "Magna chartan allekirjoittaminen", olivat seinän vierellä nojallaan.
Roobert oli heikko suurille aiheille ja leveille vaikutuksille. Jos hänen kunnianhimonsa olikin suurempi kuin kykynsä, niin oli hänellä kuitenkin vielä kiintymyksessään taiteeseen ja kärsivällisyydessään vastoinkäymisissä edellytykset kehittyä taitavaksi maalariksi. Kahdesti olivat hänen taulunsa tehneet matkan kaupunkiin, kahdesti olivat ne tulleet hänelle takaisin, niin että kauniit kullatut puitteet, jotka olivat tehneet syvän loven hänen kukkaroonsa, alkoivat saada merkkejä palveluksistaan.
Huolimatta niiden nöyryyttävästä seurasta Roobert kuitenkin kääntyi uuteen työhönsä kaikella sillä innolla, minkä vakaumus lopullisesta myötäkäymisestä voi antaa.
Mutta sinä päivänä hän ei voinut työskennellä. Turhaan siveli hän taustaa johonkin kohtaan ja veteli ääriviivoja roomalaisten airolaivojen pitkille kaarille. Mitä hän tahtoikaan tehdä, hänen ajatuksensa irtaantuivat työstä kiintyäkseen aamuiseen haasteluun papin kanssa.
Hänen mielikuvituksensa oli sidottu kun hän ajatteli tuota eriskummallista miestä, joka eli erakkona kokonaisen lauman keskellä ja jolla kuitenkin oli niin suuri valta, että yhdellä kynänvedolta voi muuttaa surun iloksi ja tehdä toiseksi tilan koko pitäjässä.
Tapaus viidenkymmenen punnan pankkiosoituksen yhteydessä tuli takaisin hänen mieleensä. Ihan varmaan oli Hector Spurling joutunut tekemisiin Raffles Haw'in kanssa. Ei saattanut olla kahta miestä samassa seurakunnassa, joille sellainen summa oli niin vähäpätöinen, että se ohimennen heitettiin palkinnoksi mitättömästä avunteosta. Luonnollisesti oli se Raffles Haw; ja hänen sisarellaan oli hallussaan pankkiosoitus määräyksineen, että hän sen antaisi omistajalle, jos tämä tulisi tietoon.
Hän heitti pois värilautansa, meni alas arkihuoneesen ja kertoi Lauralle ja isälleen aamuisesta kohtauksestaan papin kanssa ja vakuutuksestaan, että uusi tilanomistaja oli se mies, jota Hector etsi.