"Kiitoksia". Mies otti esille tulitikun, raappasi ja kumartui sitä kohden.
Hänellä oli kapeat, kalpeat kasvot, iso, vanukkeinen parta ja hyvin terävä kyömynenä. Suorat, paksut kulmakarvat, jotka melkein yhtyivät, antoivat kasvoille päättävää ja lujaa luonnetta todistavan näön. Nähtävästi hän oli jokin työnjohtaja, mahdollisesti joku niistä, joilla oli ollut tekemistä uuden talonrakentamisessa. Siinä oli mahdollisuus saada jotakin selvikettä niihin kysymyksiin, jotka olivat herättäneet hänen uteliaisuuttaan. Roobert odotti, kunnes mies oli sytyttänyt piippunsa, ja kävi sitten edelleen hänen rinnallaan.
"Oletteko menossa uudelle rakennukselle?" kysyi hän.
"Olen."
Miehen ääni oli kylmä ja hänen käytöksensä pidätetty.
"Ehkä teillä oli tehtävää siellä, kun sitä rakennettiin?"
"Kyllä, minulla oli sormi mukana pelissä."
"Sanotaan, että sen sisusta on aivan ihmeellinen. Siitä on tavattomasti puhuttu paikkakunnalla. Onko kaikki niin upeaa, kuin sanotaan?"
"Tosiaankin minä sen tiedän. Minä en ole kuullut, mitä puhutaan."
Hänen käytöksensä oli kaikkea muuta kuin kehoittavaa ja Roobertista tuntui, kuin olisi outo toisinaan tarkastanut häntä syrjästäpäin, epäluuloinen katse terävissä, harmaissa silmissään.