"Koetelkaa tätä damaskolaista divania", sanoi huoneen isäntä heittäytyen kiikkutuoliin. "Se on sulttaanin kalustonhankkijalta. Turkkilaiset osaavat antaa arvoa mukavuuksille, voin sanoa. Olen innokas polttaja, herra Mc Intyre. Tauluista esimerkiksi en mitään ymmärrä, kuten kyllä pian näette. Mutta tupakasta saattaisin ehkä sanoa jotakin. Katsokaa näitä" — hän otti esille muutamia pitkiä, sirosti kierrettyjä, miedonvärisiä sikareja — "nämä ovat todella erinomaisia. Koettakaa niitä, tehkää hyvin."
Roobert sytytti tarjotun sikarin ja heittäytyi mukavasti taapäin nojalleen patjojen väliin, sinisten, balsaminhajuisten savupilvien läpi tarkastellen tuota tavatonta, tahraiseen viittaan puettua miestä, joka haasteli miljooneista, kuin joku toinen puhuu muutamista punnista. Kalvakkaine kasvoineen, surullisine, alakuloisine ilmeineen ja kumaroine olkapäineen näytti hän siltä, kuin hänen kultansa olisi häntä painanut. Oli kuin koko hänen olemuksessaan olisi ollut äänetön anteeksipyyntö, hiljainen iltarukous, joka sangen vähän sopi yhteen sen suunnattoman vallan kanssa, joka hänellä oli.
Roobertista oli koko tämä haaveellinen tapaus ollut erittäin mieltäkiinnittävä ja hauska. Hänen taiteilijaluontonsa leimahti eloisaksi siinä täydellisen loiston ja mukavuuden ilmakehässä ja hänessä vallitsi tyytyväisyyden ja suorastaan aistillisen mielihyvän tunne, jollaista hän ei ollut milloinkaan ennen kokenut.
"Saapiko olla kahvia tai reiniläistä viiniä tai tokay'ilaista tai jotakin väkevämpää", kysyi Raffles Haw ojentaen kätensä kohden esinettä, joka oli hyvin avatun pianon näköinen ja ulkoni seinästä. "Voin suositella tokay-viiniäni. Saan sitä Itävallan keisarin hankkijalta, vaikka uskallan sanoa saavani parasta lajia."
Hän painoi kahdesti yhteen tangettiin ja istui sitten hiljaa ja odottaen. Kuuluvasti paukahtaen lennähti kymmenen sekunnin kuluttua muuan vetoluukku auki ja pieni tarjotin, jolla oli kaksi pitkää venetialaista lasia, tuli näkyviin.
"Se tekee aito hyvin tehtävänsä", virkkoi Raffles Haw. "Se on aivan uusi keksintö, mikäli tiedän. Täällä näette erilaisten viinien ja muiden nimet painettuina tangetteihin. Painamalla tangettiin suljen sähkövirran, joka vaikuttaa, että hana kellarissa alapuolella avautuu niin pitkäksi ajaksi, kuin tarvitaan sen alla alituisesti seisovan lasin täyttämiseen. Lasi tietysti seisoo pyörivällä levyllä, niin että aina on yksi paikalla. Lasit kulkevat sitten ylös ilmatorvea myöten, joka joutuu liikkeeseen viinin aiheuttaman lisääntyneen painon vaikutuksesta. Se on pieni oivallinen ajatus. Mutta pelkään rasittavani teitä kaikellaisilla pikku keksinnöilläni. Minun oikkujani on kehittää koneisto huippuunsa."
"Päinvastoin minä ihmettelen ja ihailen", sanoi Roobert lämpimästi. "On kuin äkkiä olisin joutunut meidän vanhasta proosallisesta Englannistamme johonkin loihduttuun palatsiin, neron hengetärten kotiin. En olisi koskaan voinut uskoa, että maassamme löytyisi sellaista keinojen tarkoituksiin sovelluttamista, niin täydellistä valtaa kaikkien yksityiskohtain yli, että se voisi auttaa poistamaan elämältä joitakuita sen pieniä vaivaloisuuksia."
"Minulla on vielä jotakin teille näytettävää", huomautti Raffles Haw, "mutta viivähtäkäämme täällä hetkinen, sillä tahtoisin sanoa teille jotakin. Mitä pidätte sikarista?"
"Erinomainen."
"Se kierrettiin Louisiassa orjuuden ajoilla. Nyt ei koskaan saada sellaisia. Mies, jolla niitä oli, ei tuntenut niiden arvoa. Hän möi ne muutamasta shillingistä kappaleen. Nyt pyydän, että tahtoisitte tehdä minulle palveluksen, herra Mc Intyre."