"Mitä se oli?" kysäsi vanha Mc Intyre epäluuloisesti.
"Älä huoli siitä, isä. Mutta jos unohdat sen, Roobert, niin en anna sinulle anteeksi, en elämässäni".
VII.
Kullan voima.
On helppo arvata, että mikäli viikot kuluivat, sikäli salaperäisen tilanomistajan nimi kiiti ympäri rauhallista maaseutua ja maine hänestä levisi aina Warwickshiren ja Staffordshiren etäisempiin soppiin ja komeroihin. Birminghamissa toisaalla ja Coventryssä ja Leamingtonissa toisaalla puhuttiin hänen suunnattomista rikkauksistaan, hänen tavattomista päähänpistoistaan ja erinomaisesta elämästä, jota hän vietti. Hänen nimensä lensi suusta suuhun, ja tuhansia ponnistuksia tehtiin sen selville saamiseksi, kuka ja mikä hän oli. Mutta kaikista vaivannäöistä huolimatta olivat uutistenurkkijat kykenemättömiä saamaan hituistakaan tietoa hänen entisyydestään tai muodostamaan itsellensä edes minkäänlaista käsitystä hänen rikkauksiensa salaperäisistä lähteistä.
Ei ollut ihme, että kaikellaisia arveluita tehtiin asiasta, sillä tuskin päivääkään kului ilman uusia todisteita hänen valtansa loppumattomuudesta ja sydämenhyvyydestään. Papin, Robertin ja muiden kautta oli hän oppinut paljon tuntemaan kuntalaisten elämää, ja usein tapahtui, että milloin mikin työssä äärimmilleen rasittunut ja uupunut perheenisä jonakuna kauniina aamuna löysi kädestään pienen lipun, jonka sisältö karkoitti kaikki hänen huolensa. Eräänä päivänä annettiin vuorilla varustettu merimiesnuttu ja pari hyviä, lujatekoisia saappaita jokaiselle köyhäintalon ukolle. Toisella kerralla annettiin miss Swirelle, joka oli ylhäinen, mutta köyhyyteen joutunut nainen ja enensi elinkorkoaan käsitöillä, uuden uutukainen ensiluokan neulomakone vanhan, kuluneen käsikoneen sijaan, joka oli niin rasittava hänen reumatismilleen.
Kalpea opettaja, joka oli viettänyt vuosikaudet toisensa perään keskeymättä taistellen Tamfieldin nuorison kovapäisyyttä ja laiskuutta vastaan, sai eräänä aamuna postin kautta kiertopiletin kahden kuukauden matkaa varten Etelä-Europaan hotellikuponkineen ja kaiken kaikkineen. John Hackert, maatilanvuokraaja, oli viiden pitkän, huonosatoisen, vuoden jälkeen, joiden yli hän oli päässyt sitkeydellään, vihdoin kuudentena joutunut vararikkoon ja ulosmittaajat olivat jo talossa, kun kunnianarvoisa pappi ehätti paikalle heiluttaen pankkiosoitusta päänsä päällä ja sanoen hänelle, että se ei ainoastaan riittänyt hänen velkojensa peitteeksi, vaan vieläpä teki hänelle mahdolliseksi ostaa parannetut viljelyskoneet ja siten päästä vastaiseksi turvalliseen asemaan.
Melkein loihtuinen tunnelma valtasi rahvaan, kun he katselivat suurta palatsia auringon kimmeltäissä suunnattomien kasvihuoneitten katoilla, tai ehkä vielä enemmän säteilevien sähkövalojen yöllä lähettäessä valkeata hohdettansa lukemattomien ikkunarivien läpitse. Heistä tuntui, kuin jonkinlainen kaitselmus olisi asunut tuossa suuressa palatsissa, näkymättömänä, mutta itse nähden kaikki, rajattomana vallaltaan sekä hyvyydeltään, yhä valmiina auttamaan ja tukemaan heitä.
Raffles Haw itse pysyi alati kaikkien hyvientöittensä takana; papin ja Roobertin hallussa oli hupaisa työ toteuttaa hänen määräyksensä köyhien ja kärsivien parissa.
Ainoastaan kerran esiintyi hän omassa persoonassaan, ja se tapahtui siinä kuuluisassa tilaisuudessa, jolloin hän pelasti Garnaweg-veljesten hyvin tunnetun pankin Birminghamissa.