Veljekset Louis ja Rupert Garnaweg olivat läpeensä kunniallisia ja oikeinajattelevia miehiä. He olivat perustaneet pankkiliikkeen, jolla oli haaraosastonsa jokaisessa pienessä kaupungissa neljässä kreivikunnassa. Heidän Lontoossa olevan asioitsijansa vararikko oli äkkiä tuottanut heille suuria häviöitä, ja kun huhu siitä levisi, aiheutti se odottamattoman ja levottomuutta herättävän ryntäyksen heidän konttooreihinsa. Itsepäisiä sähkösanomia, jotka pyysivät kultaa, tulvasi kaikista heidän neljästäkymmenestä haaraosastostaan, samalla kun pääkonttoori oli ahdinkoon täynnä levottomia tallettajia, jotka kaikki kurottivat säästökirjojaan ja vaativat rahojaan.
Urhoollisesti pitivät veljekset konttoriapulaisineen hymyillen ryhtinsä kiiltävän pöydän takana pikatietojen ja sähkösanomien sadellessa joka taholta vetääkseen puoleensa kaikki pankin saatavissa olevat vararahastot.
Koko päivän aaltosi virta konttoorin kautta, ja kun kello löi neljä ja ovet suljettiin siksi päiväksi, oli katu vielä tungokseen asti täynnä odottavaa joukkoa, vaikka kultaa oli tuskin tuhat puntaa jälellä kellareissa.
"Se on vain viivytystä Louis", sanoi Rupert-veli epätoivoissaan viimeisen kirjurin mentyä konttorista, kun he vihdoinkin saattoivat antaa hymyn kadota kalpeilta kasvoiltaan.
"Noita luukkuja ei koskaan enää avata" huudahti veli Louis, ja leväten toistensa sylissä puhkesivat he äkisti nyyhkytyksiin — ei omien huoliensa tähden, vaan sen kurjuuden vuoksi, joka oli kohtaava heille luottamuksensa antaneita henkilöitä.
Mutta kuka uskaltaa sanoa, ettei sille löydy toivoa, joka vain antaa maailman tietää murheistaan?
Samana iltana sai rouva Spurling kirjeen vanhalta koulutoveriltaan Louis Garnaweg'in rouvalta, jossa tämä haasteli huolensa ja toiveensa ja koko heidän surullisen tarinansa.
Nopeasti lensi tieto pappilasta herraskartanoon. Varhain seuraavana aamuna tuli mr Raffles Haw iso musta matkalaukku kädessä ja pyysi tavata Englannin pankin haaraosaston kasööriä kesken hänen aamiaissyöntinsä ja sai hänet avaamaan ovensa ennen konttoriaikaa.
Puoli yhdeksän aikaan oli joukkoa alkanut tunkeilla Garnawegien edustalla, kun outo mies, kalpea ja laiha, kantaen tukevaa matkalaukkua, itsepäisestä pyynnöstään päästettiin sisälle pankin vastaanottohuoneeseen.
"Ei maksa vaivaa sir", sanoi vanhempi veli nöyrästi heidän siinä seisoessaan kehoittamassa toisiaan urhoollisesti käymään onnettomuutta päin. "Me emme voi tehdä enempää. Meillä on vain vähäpätöinen määrä jäljellä ja olisi väärin muita kohtaan, että nyt maksaisimme teille. Voimme ainoastaan toivoa, että kun aktiiviset tallettajamme ovat saaneet rahansa, ei kukaan, paitsi me itse, tule menettämään mitään".