Roobert oli huomannut että miljoneeri usein oli hyvin alakuloinen, ja sentähden pisti joskus hänen päähänsä ajatus, että ne suunnattomat summat, joita hän käytti, mahdollisesti olivat tuntuvasti vähentäneet hänen pääomaansa, ja hän oli huolissaan tulevaisuudesta. Hänen hajamielisyytensä, hänen synkkä otsansa ja kumarainen päänsä puhuivat huolien rasittamasta sielusta; ainoastaan Lauran läsnäolo tuntui vapauttavan hänet salaisesta levottomuudestaan.
Viideksi tunniksi päivässä sulkeutui hän laboratorioonsa ja askaroitsi mieliharrastuksissaan, mutta niin omituinen oli hän, ettei kukaan, ei ainoakaan palvelija, ei Laura tai Roobert saanut astua yli sen rakennuksen kynnyksen. Joka päivä katosi hän sen oven taa, useita tunteja myöhemmin näyttäytyäkseen kalpeana ja väsyneenä. Koneiden jyminä ja savu, joka tuprusi ylös korkeasta savupiipusta, osoittivat, miten suurellaisia ne työt olivat, joita hän toimitti ypö yksinään.
"Enkö voisi auttaa teitä jollakin tavalla", kysyi Roobert kun he eräänä päivänä aamiaisen jälkeen istuivat tupakkahuoneessa. "Ihan varmaan te rasitatte itseänne liiaksi. Tahtoisin niin mielelläni auttaa teitä ja tunnen myös hiukan kemiaa".
"Todellako", sanoi Raffles Haw kohottaen kulmakarvojaan. Sitä en osannut aavistaa; on hyvin harvinaista nähdä yhdistettyinä tieteellisiä ja taiteellisia taipumuksia".
"Ei juuri saata sanoa, että kummatkaan olisivat mainittavasti kehittyneet minussa. Olen käynyt läpi kurssin kemiassa ja kaksi vuotta työskennellyt laboratoriossa Sir Josiah Mason'in laitoksessa".
"Olen iloissani kuullessani teitä", vastasi Raffles Haw painokkaasti. "Se saattaa olla tärkeätä meille. On paljon mahdollista — niin, itse asiassa melkein varmaa, että tulen ottamaan vastaan teidän tarjouksenne ja opettamaan teille muutamia metoodejani, jotka, se täytyy sanoani, poikkeavat tuntuvasti ortodoxisen koulun menettelytavoista. Aika ei kuitenkaan vielä ole tullut. Mitä sinulla on, Jonas?"
"Kirje, sir".
Pöytäpalvelija toi kirjeen hopeaisella tarjottimella. Haw mursi sinetin ja silmäsi sisältöä.
"Ai, ai! Se on lady Morseleyltä, kutsumus maaherran tanssiaisiin. En voi ottaa sitä vastaan. He ovat sangen ystävällisiä, mutta toivoisin todellakin, että minut jätettäisiin rauhaan. Hyvä, Jones. Minä kirjoitan vastauksen. Tiedättekö, Roobert, olen toisinaan kovin onneton".
Hän oli alkanut kutsua nuorta taiteilijaa ristinimeltä, olletikin tuttavallisempina hetkisiä.