"Olen saanut pienen lisäyksen jalokivikokoelmaani", huomautti hän mennessään niiden ohi. "Ne saapuivat vasta eilen illalla, enkä ole vielä ehtinyt avata niitä, mutta kirjeistä ja merkeistä voin päättää, että lähetys sisältää joitakuita oivallisia kappaleita. Voisimme järjestää ne jälkeen puolen päivän, jos haluaisitte auttaa minua. Menkäämme nyt tupakkahuoneeseen".
Hän heittäysi sohvalle ja viittasi Rooberttia istumaan vastapäätä olevaan nojatuoliin.
"Sytyttäkää sikari", kehotti hän. "Painakaa vieteriin siellä, jos haluatte jotakin virvoketta. Nyt, rakas Roobert, myöntäkää kaikkein ensiksi, että te usein olette luulleet minua hulluksi".
Syytös meni niin suoraan asiaan ja oli niin totuuden mukainen, että nuori taiteilija epäröi, tuskin tietäen mitä vastasi.
"Hyvä ystäväni, en moiti teitä. Se oli luonnollisin asia maailmassa. Minä puolestani olisin pitänyt höperönä jokaista, joka olisi puhunut minulle, miten minä olen puhunut teille. Mutta siitä huolimatta, Roobert, olette te väärässä, minä en nimittäin koskaan ole esittänyt teille keskustellessamme ainoatakaan aijetta, jonka toteuttaminenkin ei olisi vallassani. Sanon teille täydellä todella tulojeni riippuvan ainoastaan tahdostani, ja että kaikki pankkiirit ja raharuhtinaat yhteensä eivät voisi saada kokoon summia, joita minä voin vaivatta hankkia".
"Olen nähnyt sangen vakuuttavia todistuksia teidän suunnattomasta rikkaudestanne", sanoi Roobert.
"Ja te olette tietysti utelias tietämään, mistä moinen rikkaus tulee. Hyvä, saatan sanoa teille erään seikan. Rahat ovat aivan puhtaita. En ole varastanut, en pettänyt, en kiskonut enkä keinotellut, en saattanut ketään vararikkoon tulemalla niiden omistajaksi. Olen lukenut teidän isänne silmistä, Roobert, hänen arvostelevan minua väärin siinä asiassa. Hyvä, kaiketi ei voida häntä moittia.
"Ehkä minäkin voisin hautoa pahoja ajatuksia, jos olisin hänen sijassaan. Mutta siitäpä syystä nyt annan selvikettä teille, Roobert, enkä hänelle. Te ainakin olette luottaneet minuun ja teillä on oikeus saada tietää kaikki, mikä minua koskee, ennenkuin tulen sukulaiseksenne. Myöskin Laura on luottanut minuun, ja tiedän hänen vast’edeskin sen tekevän".
"En tahtoisi tunkea salaisuuksiinne, herra Haw", sanoi Roobert, "mutta luonnollisesti en kiellä, että tuntisin itseni ylpeäksi ja pitäisin itselleni kunniana sen, että te tahtoisitte osoittaa minulle sellaista luottamusta".
"Ja sitä tahdon. En täydellisesti. En usko, että eläissäni sanon teille kaikki. Mutta olen jättävä jälkeeni selityksiä, niin että te siinä tapauksessa, että kuolen, kykenette täydentämään työni. Olen sanova teille, mistä löydätte ne selvitykset. Siihen asti saatte te tyytyä tuntemaan ne vaikutukset, joita saan aikaan, ilman että tiedätte jokaista yksityiskohtaa välikappaleisiin nähden".