Raskas rautaovi johti sisempään huoneeseen. Hän avasi sen, mutta ainoastaan viedäkseen seuralaisensa toiselle samallaiselle ovelle, joka oli noin viiden jalan päässä.
"Tästä otetaan lattia kokonaan pois yöksi", huomautti hän. "Luulen tästä lukitusta huoneesta palvelijain kesken puhuttavan paljon, ja minun täytyy olla varuillani, jos sattuisi joku heistä tulemaan liian uteliaaksi".
Sisemmän oven kautta he tulivat laboratorioon, joka oli korkea, tilava, valkoiseksi maalattu, lasikatolla varustettu huone. Toisessa päässä oli sulatusuuni ja sen vieressä höyrypannu, jonka rautainen suupelti oli suljettu, mutta hehkuva, punainen lieska näkyi liitosten kautta, ja kumea jyrinä kuului kautta rakennuksen.
Molemmilla sivuilla oli lukemattomia, riveihin asetettuja Leydenin pulloja, patteri patterin päällä, ja niiden yläpuolella Voltan sähköjaksoja. Ympärilleen katsellessaan näki Roobert suunnattomia vauhtipyöriä, yhdistettyjä teräslankaverkkoja, alustelineitä, koetinkauhoja, pulloja, astemittareita, Bunsenin paahtimia, posliini-isolaattoreita ja mitä tahansa, mikä saattaa olla tarpeen kemiallisessa ja sähköopillisessa työhuoneessa.
"Tulkaa nyt tänne", sanoi Raffles Haw, tehden tietä metallikasojen, palaneiden röykkiöiden, tavaralaatikoiden ja tiiviisti suljettujen happoja sisältävien astioiden välitse. "Te olette ensimäinen, itseäni lukuunottamatta, joka on astunut jalallaan tänne, sen jälkeen kun rakentajatyömiehet täältä lähtivät. Väkeni kantavat lyijyn etuhuoneeseen, mutta kukaan ei tule sen etemmäksi. Uuni voidaan puhdistaa ja hoitaa ulkoapäin. Yksi mies on aina siinä työssä. Katsokaa nyt tänne".
Hän tempasi auki oven vastaiselta puolelta ja antoi nuorelle taiteilijalle merkin astua sisään. Tämä seisoi hiljaa toinen jalka kynnyksellä ja tuijotti hämmästyksissään ympärille. Huoneen, joka lienee ollut kolmisenkymmentä neliöjalkaa laaja, lattia ja seinät olivat kullan peitossa. Isoja, tulikiven muotoisia harkkoja oli läjissä lattialla ja seinille oli niitä joka puolelle ladottu tiiviisiin pinoihin, jotka ulottuivat aina kattoon asti, yksi ainoa tuota ikkunatonta huonetta valaiseva sähkölamppu heitti himmeän, tummankeltaisen hohteen suunnattomiin kasoihin jaloa metallia ja antoi kultaiselle lattialle punertavan loisteen.
"Tämä on minun aarrekammioni", sanoi omistaja. "Kuten näette on minulla nykyisin suuri varasto. Tuotanto on ollut vientiä suurempi. Te ymmärrätte minulla nyt olevan toisia ja tärkeämpiä velvollisuuksia kuin tehdä kultaa. Täällä säilytän valmiin tavaran, kunnes saan tilaisuutta lähettää sen pois. Melkein joka ilta tavallisesti lähetän Lontooseen laatikollisen. Seitsemäntoista asioitsijaa pitää huolta myömisestä. Jokainen heistä luulee olevansa ainoa, ja he jokainen ovat kuolla uteliaisuudesta saadakseen tietää, mistä minä saan niin mahdottomasti puhdasta kultaa. He sanovat sen olevan puhtaimpaa mitä konsanaan tavataan markkinoilla. Yleisesti pidetään minua luullakseni jonkun uuden etelä-afrikalaisen kaivoksen asiamiehenä, jonka olemassaoloa omistajat haluavat pitää salassa. Miten korkealle arvoisitte tässä huoneessa olevan kultaa? Sen arvon täytyy olla sangen suuren, sillä siinä on koko viikon työ".
"Siitä tulee epäilemättä satumaisen suuri summa", sanoi Robert tarkastellen keltaisia kasoja. "Sanonko sataviisikymmentätuhatta puntaa?"
"Eihän toki, kyllä saatte sanoa paljon enemmän", huudahti Raffles Haw nauraen. Katsokaamme. Jos ajattelemme 3,10 unssia kohden, joka on lähes kymmenen shillingiä liian vähän saamme sen alhaisen arvion mukaan viisikymmentäkuusi puntaa naulasta. Jokainen noista harkoista painaa kolmekymmentäkuusi naulaa, joka tekee rahassa kaksituhatta puntaa ja vähän päälle. Huoneen kolmella seinällä on jokaisella viisisataa harkkoa, neljännellä, jossa on ovi, ei ole muuta kuin kolmesataa, lattialla on ainakin kaksisataa, niin että pyöreissä luvuissa voimme sanoa kaksituhatta harkkoa. Toisin sanoen tekisi se välittäjä pienen, hyvän kaupan, joka saisi haltuunsa tämän huoneen sisustan neljällä miljoonalla punnalla".
"Ja se on viikon työ", sopersi Roobert. "Se panee pääni pyörälle".