"Nyt minulla ei ole enää paljoa kerrottavaa. Sain kultakappaleen takaisin ystävältäni kultasepältä, ja hän varmensi ajatukseni sen luonnosta ja laadusta. Keksin pian erityisiä menetelmiä, joiden avulla prosessin voi tehdä yksinkertaisemmaksi ja erittäinkin muodostelman tavallisesta sähkövirrasta, joka oli paljoa tehokkaampi.
"Valmistettuani riittävästi kultaa, möin sen summasta, jolla sitten saatoin hankkia parannettuja tarvekaluja ja voimakkaampia pattereita. Sitten laajensin hommiani, kunnes vihdoin pääsin niin pitkälle, että saatoin rakennuttaa tämän talon ja järjestää kuntoon laboratorion, jossa voin työskennellä suuremmassa määrässä. Kuten ennen olen sanonut, sen voin nyt todeksi toistaa, nimittäin että tulojeni suuruus riippuu ainoastaan tahdostani".
"Se on ihmeellistä", ähkäsi Roobert. "Se on kuin lumotaru. Mutta tehtyänne sen suuren keksinnön te välttämättä tunsitte suurta houkutusta ilmoittaa siitä toisille".
"Sitä todellakin ajattelin. Punnitsin asiaa joka puolelta. Selvästi oivalsin, että jos keksintöni tulisi tunnetuksi, riistäisi se heti niin sanotuilta jaloilta metalleilta kaiken niiden erikoisen arvon. Joku muu aine — sanokaamme merenpihka tai norsunluu — olisi silloin täytynyt valita maksuvälineeksi vaihtokaupassa, ja kulta olisi tullut halvemmaksi kuin kupari, koska se on raskaampaa eikä kuitenkaan niin kovaa. Kukaan ei silloin minun ajatukseni mukaan olisi tullut siitä sen onnellisemmaksi. Jos sen sijaan säilytin salaisuuteni sitä viisaasti hyödykseni käyttäen, saatoin tulla yhdeksi ihmiskunnan suurimmista hyväntekijöistä. Ne olivat tärkeimmät syyt, ja saanen sanoa, että ne eivät olleet halpamaisia syitä, jotka saivat minun tekemään tänään ensikerran rikkomani päätöksen".
"Mutta teidän salaisuutenne on varmassa tallessa takanani", huudahti Roobert. "Minun huuleni tulevat olemaan suljetut, kunnes te sallitte minun puhua".
"Jollen olisi tiennyt voivani luottaa teihin, ette koskaan olisi saanut sitä kuulla. Ja nyt, rakas Roobert, emme enää puhele teoriasta, käytäntö on paljon mieltäkiinnittävämpää. Jos tahdotte tehdä hyvin ja seurata minua laboratorioon, annan teidän olla mukana tässä jälkimäisessä".
XI.
Kemiallinen näyte.
Raffles Haw osoitti tietä pääkäytävän kautta, ja astuttuaan yli hiekoitetun ajotien avasi hän laboratorion oven, saman, jonka kautta Mc Intyret olivat nähneet kuormavaunuissa tuodut paketit vietävän sisälle. Kun he olivat tulleet oven sisäpuolelle, näki Roobert, ettei vielä oltu itse rakennuksessa, vaan ainoastaan suuressa autiossa etuhuoneessa. Sen seinustoille oli ladottu ne esineet, jotka olivat herättäneet hänen uteliaisuuttaan ja saaneet hänen isänsä arveluihinsa. Ne olivat nyt kadottaneet kaiken salaperäisyytensä, sillä toisten vielä ollessa karkean verhovaatteensa peitossa, oli tämä toisilta poistettu, ja paketit osoittautuivat isoiksi lyijyharkoiksi.
"Tuossa näette raaka-aineeni", sanoi Raffles Haw välinpitämättömästi, samalla kun viittasi pinoihin. "Joka lauvantai saapuu sitä kuorma, joka riittää viikoksi, mutta meidän on pitennettävä työaika kaksinkertaiseksi Lauran ja minun mentyä naimisiin, kun alamme toteuttaa suuria suunnitelmiamme. Minun täytyy olla hyvin tarkka lyijyn laatuun nähden, sillä jos lyijy ei ole aivan puhdasta, ei luonnollisesti kultakaan tule täysin hyvää".