"Ei, minun täytyy sanoa, etten sitä oivalla".
Roobert oli kuunnellut tuota omituista selitystä avosuin, silmät pystyssä.
"Osoitan teille, mitä se on. Vismutti on raskain kaikista metalleista. Sen atoomipaino on 210. Seuraava järjestyksessä on lyijy 207, ja sitten tulee elohopea, jonka atoomipaino on 200. Mahdollisesti oli sähkövirta sinä pitkänä aikana, jonka viivyin poissa, muuttanut vismutin lyijyksi ja lyijyn vuorostaan elohopeaksi. Platinan ominaispaino taasen on 197,5, josta seurasi, että juuri sen vuorostaan täytyi muodostua jatkuvan sähkövirran vaikutuksesta. Onko seikka nyt teille selvä?"
"Aivan selvä".
"Ja niin johduin aatteeseen, joka sai sydämeni nousemaan kurkkuun ja teki minut aivan sekapäiseksi jännityksestä. Seuraava metalli järjestyksessä on kulta. Sen atoomipaino on 197. Nyt muistin ja käsitin ensikerran, minkä tähden vanhojen alkemistien sanottiin aina käyttäneen lyijyä ja elohopeaa kokeisiinsa.
"Mielenliikutuksesta vapisevin sormin asetin taas johdot järjestykseen ja runsaan tunnin kuluttua — sillä prosessin pituus suhteutui yhä samoin kuin eri metallit — oli edessäni rosoinen metallimöhkäle, joka kaikissa kokeissa osoittausihe kullaksi.
"Niin, Roobert, tämä on pitkä kertomus, mutta luulen teidän myöntävän, että sen tärkeys oikeuttaa minua menemään näin paljon yksityiskohtiin".
"Sittenkun olin tullut vakuutetuksi siitä, että todella olin valmistanut kultaa, leikkasin pienen möhkäleen keskeltä kahtia. Toisen puoliskon lähetin eräälle kultasepälle, joka myöskin hioi jalokiviä, ja pyysin hänen lausumaan mielipiteensä metallin laadusta. Toisella puoliskolla jatkoin koesarjaani ja muutin sen järjestelmällisin astein läpi koko metallien pitkän joukon hopeasta sinkiksi ja magnesiumiksi, kunnes olin muuttanut sen lithiumiksi, joka on kevein kaikista metalleista".
"Ja mitä tuli sitten siitä", kysyi Roobert.
"Se mikä sitten seurasi, on varmaankin kemisteille mieltäkiinnittävin kohta keksinnöstäni. Lithiumi muuttui hienoksi, harmaaksi jauhoksi, joka ei enää muuttunut miksikään, vaikka sitä miten olisi käsitellyt sähköllä. Ja se tomupa juuri on kaikkien aineiden perusaine, kaikkien alkuaineiden äiti, se on lyhyesti sanoen se aine, jonka olemassaolon mahdollisuuden eräs tunnettu kemiantutkija äskettäin on esittänyt, antaen sille nimen protyli. Olen siis keksinyt tuon tärkeän lain metallien muuttuvaisuudesta sähkön kautta, ja olen ensimäinen, joka on todistanut protylin olemassaolon niin, että kaikkienkin muullaisten suunnitelmaini rauetessa tyhjiin, voin olla kuitenkin vakuutettu siitä, että nimeni on elävä kemian tutkijain joukossa.