"Hector raukka, hän tuli ennen, satoipa lunta tai vettä tai olipa kaunis ilma. Mutta hänhän oli merimies. Sellaisista hän ei välittänyt. Mutta eihän Raffles vaan liene sairas?"
"Hän voi varsin hyvin nähdessäni hänet aamulla", vastasi veli, ja huoneessa oli taas kaikki hiljaista, sade vain rapisi ikkunoita vastaan ja tuuli viuhui jalavien oksissa.
Vanha Mc Intyre oli istunut eräässä nurkassa suurimman osan päivästä pureskellen kynsiään, tuijotellen tuleen, mietiskelevä, ilkeä ilme juonteisilla kasvoillaan. Vastoin tapaansa hän ei mennyt ravintolaan, vaan lähti aikaisin levolle sanomatta sanaakaan lapsilleen.
Laura ja Roobert viipyivät vielä hetken ja istuivat jutellen kamiinin edessä. Laura kertoi tuhansista ihmeellisistä asioista, joita pantaisiin toimeen hänen tultuaan valtiattareksi herraskartanoon. Hänen puhelunsa liikkui vähemmän hyväntekeväisyydessä, kun hänen tuleva miehensä ei ollut läsnä, eikä Roobert saattanut olla huomaamatta, että ajoneuvot; puvut, vastaanotot ja ulkomaamatkat saivat osakseen kaiken sen innon, jonka hän ennen oli kuullut kohdistuvan armeliaisuuskoteihin ja yleishyödyllisiin harrastuksiin.
"Luulen harmaiden hevosten olevan kauneimpia", Laura sanoi. "Ruskeat ovat kauniit kyllä myös, mutta harmaat ovat sentään kaikkein komeimmat. Me voisimme tulla toimeen pitämällä brougham-vaunut ja neljän istuttavat kuomivaunut ja ehkä korkeat metsästysvaunut Rafflekselle. Hänen vaunuhuoneensa on täynnä, mutta hän ei käytä niitä koskaan, ja olen vakuutettu siitä, että hänen viisikymmentä hevostansa kuolisivat liikunnonpuutteesta tai lihoisivat kuin strassburgilaishanhet, jos odottaisivat hänen ajavan tahi ratsastavan niillä.
"Minä otaksun että edelleenkin tulette asumaan täällä" sanoi veli.
"Meillä pitää olla talo myöskin Lontoossa voidaksemme oleskella siellä sesongin aikana. Nyt en pidä väliä enkä huoli tehdä mitään vaatimuksia, mutta myöhemmin se on toista. Olen varma, että Raffles tekee mielikseni, kun pyydän. On kyllä sangen hyvä, että Raffles sanoo olevansa välinpitämätön kiitoksista ja kunnianosoituksista, mutta minä tahtoisin tietää, mitä maksaa olla ihmiskunnan hyväntekijä saamatta siitä rahtustakaan hyvikettä. Olen varma siitä, että jos hän panee toimeen puoltakaan siitä, mitä hän puhuu, niin tehdään hänet paariksi — Tamfieldin lordiksi, ehkä — ja silloin tulen minä luonnollisesti lady Tamfieldiksi, mitä sanotaan siitä Roobert?"
Hän niiasi syvään veljensä edessä ja hypelöi niskaansa, kuin olisi ollut syntynyt kantamaan kruunua. "Isän täytyy saada eläke", sanoi hän heti perään. "Hän saa määrätyn summan vuodessa ehdolla, että pysyy syrjässä. Mitä tulee sinuun, Bob, niin en tiedä, mitä sinun eduksesi olemme tekevä, mutta jos se on tehtävissä rahoilla, olet sinä tuleva kuninkaallisen akatemian presidentiksi".
Oli myöhä, kun he lakkasivat rakentamasta ilmalinnojaan ja vetäytyivät makuuhuoneisiinsa. Mutta Roobertin aivot olivat liikkeessä, hän ei saattanut nukkua. Päivän tapahtumat olisivat riittäneet viemään unen vankemmankin ihmisen silmistä. Ensin salaisuuden perille pääseminen aamulla, eriskummalliset asiat, joille hän oli ollut todistajana laboratoriossa ja hänelle tiedoksi uskottu tavaton keksintö.
Sitten iltapäivällä hänellä oli ollut keskustelu isänsä kera, väittely ja Raffles Hawin odottamaton ilmestyminen. Vihdoin oli haastelu sisaren kanssa kiihoittanut hänen mielikuvitustansa ja karkoittanut unen hänen silmistään.