"Aivan niin", sanoi Challenger hieroen käsiään, "me olemme kaikki myrkytettyjä. Kiertotähtemme on kulkeutunut eetterin myrkkyvyöhykkeeseen ja lentää nyt syvemmälle siihen muutaman miljoonan mailin nopeudella tunnissa. Nuori ystävämme on ilmaissut kaikkien huoliemme ja hämmennyksiemme syyn yhdellä ainoalla sanalla: 'Myrkkyä!'"
Me katselimme toisiamme ällistyneinä ja ääneti. Ei mikään selitys näyttänyt sopivan tähän tilanteeseen.
"On olemassa sielullinen estämiskeino, jonka avulla sellaisia oireita voidaan hillitä ja valvoa", sanoi sitten Challenger. "En voi odottaa löytäväni sitä kaikista teistä niin pitkälle kehittyneenä kuin itsestäni, sillä minä otaksun, että erilaisten sieluntoimintojemme voimakkuus on jossakin suhteessa tähän kykyyn. Mutta epäilemättä se on melkoisen suuri tässä nuoressa ystävässämmekin. Vallattomuuden pikku purkauksen jälkeen, joka teki palvelijattareni niin levottomaksi, istuuduin harkitsemaan asiaa. Minä totesin, etten ollut milloinkaan ennen tuntenut halua purra ketään kotiväkeeni kuuluvaa. Vaikute oli siis ollut luonnoton. Heti sitten käsitin totuuden.
"Tutkiessani huomasin, että suonentykytykseni oli kiihtynyt kymmenellä lyönnillä minuutissa, ja tahdottomat liikkeeni olivat vahvistuneet. Manasin esille korkeampaa ja terveempää minuuttani, todellista G.E.C:tä, joka on tyynenä ja voittamattomana kaiken, pelkästään molekyylejä koskevan häiriön takana. Käskin häntä pitämään silmällä niitä mielettömiä sielullisia kujeita, joita myrkky tekisi, ja huomasinkin, että tosiaan olin herrana. Minä saatoin tarkata ja hallita häiriintynyttä sielua. Se oli huomattava osoitus siitä, kuinka henki voittaa aineen, sillä silloin voitettiin juuri se aineen muoto, joka on läheisimmässä yhteydessä hengen kanssa. Voisin melkein sanoa, että henki oli harhaannuksissa ja että persoonallisuus piti sitä silmällä. Niinpä kun vaimoni tuli portaita alas ja minussa heräsi halu pujahtaa oven taakse ja säikähdyttää häntä jollakin villillä huudolla hänen astuessaan sisään, jaksoin malttaa mieleni ja tervehtiä häntä arvokkaasti ja hillitysti.
"Ylivoimainen haluni räkättää kuin sorsa torjuttiin ja voitettiin samalla tavalla. Myöhemmin, kun menin käskemään tuoda auton ja tapasin Austinin kumartuneena sitä korjaamassa, hillitsin kämmeneni senkin jälkeen, kun olin sen jo kohottanut, ja säästin hänet kokemuksesta, joka ehkä olisi saanut hänet seuraamaan taloudenhoitajan jälkiä. Sensijaan kosketin häntä olkapäähän ja sanoin, että auton piti olla ovella hyvissä ajoin mennäkseen junalle teitä vastaan. Tällä hetkellä kiusaa minua mitä vimmatuin halu tarttua professori Summerleen tyhmään vanhaan partaan ja pudistella hänen päätään rajusti eteen- ja taaksepäin. Ja kuitenkin, kuten näette, minä olen ihan rauhallinen. Sallikaa minun suositella esimerkkiäni teille."
"Tahdonpa pitää silmällä sitä puhvelia", sanoi lordi John.
"Ja minä jalkapallo-ottelua."
"Te saatatte olla oikeassa, Challenger", sanoi Summerlee nöyrtyneellä äänellä. "Minä olen halukas myöntämään, että luonnostani olen taipuvainen pikemmin arvostelemaan kuin kehittämään omia ajatuksia ja etten ole valmis rupeamaan jokaisen uuden teorian kannattajaksi, etenkin kun se sattuu olemaan niin epätavallinen ja haaveellinen kuin tämä. Kuitenkin, kun muistelen aamun tapauksia ja harkitsen toverieni typetää käyttäytymistä, huomaan olevan helppoa uskoa, että jokin kiihoittava myrkky on ollut syynä heissä ilmenneisiin oireihin."
Challenger taputti virkaveljeään hyväntahtoisesti olkapäähän. "Me edistymme", sanoi hän. "Totisesti me edistymme."
"Minä pyydän", sanoi Summerlee nöyrästi, "sanokaa, mikä on mielipiteenne nykyhetken mahdollisuuksista?"