"Tuolla huomautuksellanne te paljastatte oman, hyvin ilmeisen rajoituksenne", sanoi Challenger ankarasti. "Todella tieteellistä mieltä eivät saa sitoa sen omat, ajan ja paikan määräämät olot. Se rakentaa itselleen tähystyspaikän nykyajan rajalinjalle, joka eroittaa rajattoman menneisyyden rajattomasta tulevaisuudesta. Tästä vanhasta asemasta se tekee hyökkäyksiään kaikkien ilmiöiden alku- ja loppupäähän. Mitä tulee kuolemaan, niin tiedemies kuolee paikallaan, työskennellen säännöllisellä ja järjestelmällisellä tavallaan loppuun asti. Hän jättää huomioon ottamatta niin vähäpätöisen asian kuin oman ruumiillisen hajautumisensa samoin kuin kaikki muutkin aineellisuuteen kuuluvat rajoitukset. Olenko oikeassa, professori Summerlee?"
Summerlee murisi epäystävällisesti myöntymyksensä.
"Minä olen muutamin rajoituksin samaa mieltä", sanoi hän.
"Ihanteellisen tieteellisen miehen", jatkoi Challenger, — "puhun näet kolmannessa persoonassa, etten näyttäisi liian omahyväiseltä — ihanteellisen tieteellisen miehen pitäisi kyetä keksimään jokin abstraktinen tieto sillä välin kun hän putoaa ilmapallosta ja saapuu maahan. Näin vahvasäikeisiä miehiä tarvitaan esiintymään luonnon valloittajina ja totuuden henkivartiostona."
"Minusta tuntuu, että luonto on tällä kertaa voitolla", sanoi lordi John katsellen ikkunasta ulos. "Olen lukenut muutamia johtavia kirjoituksia siitä, että te tieteelliset miehet vallitsette luontoa, mutta nyt se on hiukan pääsemässä voitolle."
"Tämä on vain väliaikaista taantumista", sanoi Challenger lujasti. "Mitä ovat muutamat miljoonat vuodet ajan suuressa kiertokulussa? Kuten näette, kasvimaailma on jäänyt eloon. Katsokaa tuon plataanin lehtiä. Linnut ovat kuolleet, mutta kasvi kukoistaa. Tästä lammikon ja suon kasvielämästä tulee aikanaan pienen pieniä matelevia, mikroskooppisia olioita, tienraivaajia siinä elämän suuressa armeijassa, jossa meillä on tällä kertaa erikoislaatuisena tehtävänämme esiintyä jälkijoukkona. Kun elämän alhaisin muoto on vakiintunut, on ihmisen lopullinen tulo yhtä varma kuin tammen kasvaminen terhosta. Vanha kiertokulku alkaa taas."
"Mutta myrkky?" kysyin. "Eikö se hävitä elämää nupussaan?"
"Myrkky saattaa olla pelkästään kerrostuma eetterissä — myrkyllinen Golfvirta siinä mahtavassa valtameressä, jossa uiskentelemme. Myöskin voi esiintyä myrkyn vastustamiskykyä, ja elämä mukautuu uusiin oloihin. Pelkästään se, että me verrattain vähän lisäämällä happea vereemme voimme kestää myrkkyä, on itsessään varmastikin todistuksena, ettei tarvittaisi kovin suurta muutosta, jotta eläinkunta voisi sitä kestää."
Savuava talo puiden toisella puolen oli leimahtanut liekkeihin. Me saatoimme nähdä korkeita tulikielekkeitä syöksymässä ilmaan.
"Se on vallan kauheata", mutisi lordi John. En ollut milloinkaan nähnyt häntä niin järkytettynä.