"Mitä sillä kuitenkaan on väliä?" huomautin. "Maailma on kuollut.
Polttaminen on varmaan paras hautaamistapa."
"Meidän elämämme lyhenisi, jos tämä talo leimahtaisi liekkeihin."
"Aavistin vaaran ennakolta", sanoi Challenger, "ja pyysin vaimoani ryhtymään toimiin sitä vastaan".
"Kaikki on ihan turvallista, rakkaani. Mutta pääni alkaa taas jyskyttää. Kuinka kauhea ilma täällä on!"
"Meidän täytyy sitä muuttaa", sanoi Challenger. Hän kumartui happilieriönsä puoleen.
"Se on melkein tyhjä", sanoi hän. "Se on riittänyt meille noin kolmeksi ja puoleksi tunniksi. Nyt on kello melkein kahdeksan. Me pääsemme mukavasti yön yli. Luulisin lopun tulevan noin kello yhdeksän huomenaamulla. Näemme vielä auringonnousun, joka on kokonaan meidän omamme."
Hän väänsi toisen putkensa auki ja avasi puoleksi minuutiksi oven yläpuolisen ruudun. Sitten kun ilma huomattavasti parani, mutta meidän omat oireemme kävivät tuskallisemmiksi, hän sulki ruudun.
"Ohimennen sanottuna", virkkoi hän, "ihminen ei elä pelkästään hapesta. Nyt on päivällisaika ja sen ylikin. Minä vakuutan teille, herrat, että kun kutsuin teidät kotiini, toivoen kohtauksemme olevan kaikin puolin hauskan, oli minulla myös tarkoituksena, että keittiöni kunnostautuisi. Nyt täytyy mukautua siihen, mitä voimme. Tietysti te olette yhtä mieltä kanssani, että olisi typerää kuluttaa liian nopeasti ilmaamme sytyttämällä öljykeittiö. Minulla on pieni varasto kylmää ruokaa, leipää ja vihanneksia, jotka yhdessä parin punaviinipullon kanssa saattavat soveltua tarkoituksiimme. Kiitoksia, rakkaani, nyt kuten aina sinä olet kunnon emäntien kuningatar."
Oli tosiaan ihmeellistä, kuinka emäntä, jossa oli brittiläisen taloudenhoitajan itsekunnioitusta ja säädyllisyyttä, oli muutamissa minuuteissa koristanut keskipöydän lumivalkealla liinalla, pannut sille lautasliinat ja tuonut yksinkertaisen aterian, noudattaen sivistyksen kaikkea aistikkuutta, siihen laskettuna keskellä seisova sähkötaskulamppu. Myöskin oli ihmeellistä huomata, että meillä oli ruokahalu kuin susilla.
"Se on mielenliikutuksemme mittana", sanoi Challenger alentuvan näköisenä, pakottaessaan tieteellisen mielensä selittämään halpoja tosiasioita. "Me olemme kestäneet suuren jännityksen. Se merkitsee molekyylien häiriintymistä. Se vuorostaan merkitsee korjaamisen tarvetta. Suuri suru tai ilo herättäisi kovan nälän — ei ravinnosta kieltäytymistä, kuten romaaninkirjoittajamme esittävät."