"No, kertokaa sitten", sanoi lordi John suopeasti hymyillen. "Me voimme yhtä hyvin puhua siitä kuin jostakin muusta. Jos luulette, että olen ollut liian suorasukainen sitä oliota kohtaan tai loukannut sen tunteita, niin pyydän anteeksi."
"Minä puolestani", huomautti Summerlee narisevalla, riidanhaluisella äänellä, "en voi nähdä, miksi te pitäisitte niin tärkeänä, että se on elossa. Se on samassa ilmapiirissä kuin mekin, joten myrkky tietysti ei vaikuta siihen. Jos se olisi tämän huoneen ulkopuolella, olisi se kuollut kuten kaikki muutkin eläinkuntaan kuuluvat."
"Teidän huomautuksenne, hyvä Summerlee", sanoi Challenger äärettömän alentuvaisesti (jospa voisin maalata nuo pöyhkeät, ylimieliset kasvot, jotka näkyivät mikroskooppipeilin heijastamassa kirkkaassa kehässä!) "osoittavat, että te käsitätte epätäydellisesti, mitä tämä merkitsee. Tämä valmiste suljettiin eilen ilmanpitävästi. Happemme ei voi sitä ollenkaan saavuttaa. Mutta eetteri on tietysti tunkeutunut sen luokse kuten kaikkeen muuhunkin. Se on siis jäänyt myrkystä huolimatta eloon. Siitä voimme päätellä, että jokainen limaeläin tämän huoneen ulkopuolella on tosiaan jäänyt mullistuksen jälkeen eloon eikä siis ole kuollut, kuten virheellisesti väititte."
"Mutta minä en sittenkään tunne halua hurrata sen takia", sanoi lordi
John. "Mitä se vaikuttaa?"
"Se vaikuttaa vain sen, että maailma on elossa eikä ole kuollut. Jos teillä olisi tieteellistä mielikuvitusta, voisitte tästä yhdestä tosiasiasta tehdä päätelmiä ja käsittää, että muutamia miljoonia vuosia tämän jälkeen — mikä on vain haihtuva hetki aikakausien äärettömässä jonossa — maailma on taas täynnä eläin- ja ihmiselämää, joka saa alkunsa tästä pienoisesta juuresta. Te olette nähnyt ruohoaavikon tulipalon, jossa liekit ovat vieneet jokaisen ruohon tai taimen jäljen maan pinnasta ja jättäneet ainoastaan mustunutta autiutta. Silloin ehkä ajattelitte, että paikan täytyy ikuisesti jäädä autioksi. Mutta kasvullisuuden juuret ovat jääneet maahan, ja kun käytte siellä pari vuotta myöhemmin, ette enää voi sanoa, missä mustat täplät olivat. Tässä pienoisessa olennossa ovat eläinmaailman kasvamisen juuret, ja synnynnäisen laajenemis- ja kehittymiskykynsä nojalla se varmasti aikanaan poistaa kaikki jäljet tästä ennenkuulumattomasta hävityksestä, johon nyt olemme joutuneet."
"Hiton hauskaa!" sanoi lordi John kävellen laiskasti luoksemme ja katsoen mikroskooppiin. "Hullunkurinen pikku vekkuli ripustettavaksi numero yhtenä perhemuotokuvien joukkoon. Se on saanut niskaansa aika komean paidannapin!"
"Musta pilkku on sen tuma", sanoi Challenger kuin lapsenhoitaja, joka opettaa kirjaimia pikku lapselle.
"No, meidän ei tarvitse tuntea itseämme yksinäisiksi", sanoi lordi John nauraen. "Paitsi meitä on maan päällä joku muukin elossa."
"Te näytätte pitävän selvänä, Challenger", sanoi Summerlee, "että tämä maailma luotiin tuottamaan ja ylläpitämään inhimillistä elämää".
"Niin juuri, mutta minkä tarkoituksen te luulette sillä olevan?" kysyi
Challenger, kuohahtaen vähimmästäkin vastaväitteestä.