"No, enpä usko, että kukaan muu kuin irlantilainen olisi niin tehnyt. Kaiketi teidän on odotettava, kunnes pikku veli limaeläin kasvaa suureksi, jotta saatte lukijoita. Hän ei näytä juuri nyt paljonkaan välittävän asioista. No, herra professori, minkälaiset ovat mahdollisuutemme?"
Challenger katseli vahvaa aamusumua, joka leijaili maiseman yllä. Siellä täällä nousivat metsäiset kukkulat kartiomaisten saarten tavoin tästä villamerestä.
"Se voisi olla käärinliina", sanoi rouva Challenger, joka oli tullut huoneeseen aamupuvussaan. "Siinä nyt on sinun laulusi, George: 'Loppukoon vanha, jotta uusi saa alkaa!' Niinhän sinä ennustit. Mutta te värisette, rakkaat ystävä-parkani. Minä olen ollut lämpimässä peitteen alla koko yön, ja te palelitte tuoleillanne. Mutta pian minä saan teidät kuntoon."
Uljas pikku olento kiiruhti pois, ja kohta kuulimme kattilan sihinää. Hän tuli sitten takaisin mukanaan viisi höyryävää kakaokuppia tarjottimella.
"Juokaa nämä", sanoi hän. "Se virkistää."
Niin olikin asian laita. Summerlee kysyi, saiko hän sytyttää piippunsa, ja meillä oli kaikilla savukkeita. Tupakanpoltto vahvisti luullakseni hermojamme, mutta se oli huono temppu, sillä se pilasi ilman tässä umpinaisessa huoneessa. Challengerin täytyi avata tuulettaja.
"Kuinka kauan, Challenger?" kysyi lordi John.
"Mahdollisesti kolme tuntia", vastasi professori kohauttaen hartioitaan.
"Ensin minua peloitti", sanoi hänen vaimonsa, "mutta mitä lähemmäksi loppua tulemme, sitä helpommalta se näyttää. Etkö luule, että meidän pitäisi rukoilla, George?"
"Sinä rukoilet, rakkaani, jos tahdot", vastasi iso mies hyvin lempeästi. "Meillä on jokaisella oma tapamme rukoilla. Minun tapani on täydellinen mukautuminen kaikkeen mitä kohtalo ehkä lähettää minulle — iloinen mukautuminen. Korkein uskonto ja korkein tiede näyttävät yhtyvän siinä."