"Sen määrä vaihtelee", sanoi Challenger, "ja riippuu paineesta ja siitä, kuinka huolellisesti happi on siihen pantu. Minäkin luulen, että tämä lieriö on vaillinainen."
"Meiltä siis petkutetaan viimeinen elämämme tunti", huomautti Summerlee katkerasti. "Mainio loppukuva siitä saastaisesta aikakaudesta, jossa olemme eläneet. No, Challenger, nyt teidän sopii, jos tahdotte, itsessänne tutkia aineellisen hajautumisen ilmiöitä."
"Istu jakkaralle polveni viereen ja anna minulle kätesi", sanoi Challenger vaimolleen. "Luulen, hyvät ystävät, että pitkäaikaisempaa viivyttelyä tässä sietämättömässä ilmassa tuskin voi suositella. Sinä et haluaisi sitä, rakkaani, vai kuinka?"
Hänen vaimonsa huokasi ja painoi kasvonsa miehensä polvea vasten.
"Minä olen nähnyt ihmisten uivan talvella Serpentine-lammessa", sanoi lordi John. "Kun muut ovat vedessä, näkee yhden tai parin värisevän rannalla kadehtien toisia, jotka jo ovat uskaltaneet sukeltaa. Viimeisillä on pahin paikka. Minä olen sitä mieltä, että pitää sukeltaa heti — sittenhän siitä pääsee."
"Te siis avaisitte ikkunan ja uhmaisitte eetteriä?"
"Parempi saada myrkkyä kuin tukehtua."
Summerlee nyökkäsi vastahakoisen myöntyvästi ja ojensi laihan kätensä
Challengeria kohti.
"Meillä on ollut riitamme aikanaan, mutta se kaikki on lopussa", sanoi hän. "Me olimme hyviä ystäviä ja kunnioitimme sydämessämme toisiamme. Hyvästi!"
"Hyvästi, nuori mies!" sanoi lordi John. "Ikkuna on tukittu. Te ette voi sitä avata."