6
Suuri herääminen
Ja nyt tulen loppuosaan tätä eriskummaista tapausta, joka oli niin valtavan tärkeä sekä omassa yksityisessä elämässämme että ihmissuvun yleisessä historiassa. Kuten sanoin tarinaa aloittaessani: kun tätä historiaa kirjoitetaan, kohoaa loppukohtaus varmasti kaikkien muiden tapausten keskellä kuin vuori kunnaiden seasta. Sukupolvellemme on varattu erikoinen kohtalo, koska se on valittu kokemaan näin ihmeellistä. Kuinka kauan sen vaikutus kestää, — kuinka kauan ihmiskunta säilyttää sen nöyryyden ja kunnioituksen, jota tämä suuri, tärisyttävä tapaus on sille opettanut, sen näyttää vain tulevaisuus. Luulen voitavan turvallisesti sanoa, etteivät olot milloinkaan palaa entiselleen.
Ihminen ei käsitä, kuinka voimaton ja tietämätön hän on ja kuinka näkymätön käsi kannattaa häntä, ennenkuin tuo käsi on näyttänyt hetkeksi puristuvan musertavaan iskuun. Kuolema on ollut ihan lähellä. Me tiedämme, että se voi taas tulla millä hetkellä tahansa. Sen uhka on kuin varjona elämässämme, mutta kuka voi väittää valheeksi, että tässä varjossa velvollisuuden, vakavuuden ja vastuun tunne, elämän tärkeyden ja tarkoitusten kunnioittaminen, vakava kehittymisen ja parantumisen halu on kasvanut ja käynyt meissä todelliseksi, hapattaen yhteiskuntamme ylhäältä alas asti? Se ei riipu lahkoista tai uskonkappaleista. Siinä on esillä näköalan muutos, uusi käsitys oikeista mittasuhteista, joiden mukaan me olemme merkityksettömiä ja haihtuvia olentoja, eläen vain sikäli kuin tuntemattoman vallan armo sallii.
Mutta jos maailma on käynyt tästä tiedosta vakavammaksi, ei se silti luullakseni ole surullisempi paikka. Varmastikin olemme yhtä mieltä siitä, että nykyhetken järkevämmät ja hillitymmät huvit ovat syvällisempiä ja viisaampia kuin se meluisa, mieletön hälinä, jota niin usein pidettiin huvituksena menneinä päivinä — niin vähän aikaa sitten, vaikka se nyt tuntuu käsittämättömältä. Entisen tyhjän elämän sijaan, joka tuhlattiin joutavissa vierailuissa ja vastavierailuissa, suuren ja tarpeettoman talouden huolissa, ylellisten ja ikävien aterioiden järjestelemisessä ja syömisessä, on tullut lepoa ja terveyttä lukemisessa, musiikissa, hiljaisessa perheseurustelussa, kun on opittu paremmin käyttämään aikaa. Terveempinä ja enemmän nauttien ihmiset ovat rikkaampia kuin ennen, vaikka ovat maksaneet yhteiseen rahastoon ne paisuneet verot, jotka ovat niin suuresti korottaneet elintasoa näillä saarilla.
Siitä ollaan hieman eri mieltä, millä määrätyllä hetkellä suuri herääminen sattui. Yleensä myönnetään, että lukuunottamatta kellojen osoittamaa eroa on voinut olla paikallisia syitä vaikuttamassa myrkyn toimintaan. Mutta jokaisessa eri piirissä tapahtui ylösnousemus melkein yhtaikaa. Monet ihmiset todistavat, että parlamenttitalon kello silloin oli kymmenen minuuttia yli kuuden. Tähtitornin esimies on ilmoittanut, että Greenwichin aika osoitti kaksitoista minuuttia yli kuuden. Toisaalta on tilanomistaja Johnson, hyvin kyvykäs itäenglantilainen havaintojen tekijä, aikamääräksi maininnut klo 6.20. Hebrideillä kello oli silloin jo seitsemän.
Omalta kohdaltamme ei voi olla mitään epäilystä, sillä minä istuin sillä hetkellä Challengerin työhuoneessa, ja hänen huolellisesti tarkistettu ajanmittarinsa oli edessäni. Se osoitti neljännestä yli kuuden.
Ääretön masentuminen painoi mieltäni. Kaikki ne kauheat näyt, joita olimme matkallamme tavanneet, ahdistivat sieluamme. Kun minulla oli mainio terveys ja suuri ruumiillinen tarmo, oli sielullinen synkistyminen minussa harvinaista. Minulla oli irlantilaisen kyky nähdä jokin leikillisyyden pilkahdus kaikessa pimeydessä. Mutta nyt oli synkeys kauhistava ja lievittämätön. Muut olivat alakerrassa tuumimassa, mihin ryhdyttäisiin. Istuin avoimen ikkunan luona, nojaten leukaa käteeni ja ajatellen tilanteemme kurjuutta.
Saatoimmeko vielä jatkaa elämäämme? Kysymys heräsi yhä uudelleen. Oliko mahdollista elää kuolleessa maailmassa? Samoin kuin fysiikan mukaan isompi kappale vetää puoleensa pienempää, emmekö mekin tuntisi vastustamatonta vetovoimaa ihmiskunnan puolelta, joka oli siirtynyt toiseen maailmaan? Kuinka tulisi loppu? Johtuisiko se myrkyn palaamisesta? Vai tulisiko maa asumattomaksi yleisen rappeutumisen myrkyllisistä vaikutuksista? Vai kävisikö niin, että kauhea tilanne järkyttäisi henkistä tasapainoamme? Ryhmä mielipuolia kuolleessa maailmassa! Haudoin mielessäni tätä viimeistä kamalaa ajatusta, kun jokin kopina sai minut katsomaan maantielle. Vanha kyytihevonen tuli mäkeä ylös!
Samalla hetkellä olin tietoinen siitä, että linnut visertelivät, että joku yski pihalla ja että ulkona oli liikettä. Ja kuitenkin muistan, että tuo ihmeellinen, laihtunut, yli-ikäinen hevonen pidätti katsettani. Hitaasti ja huohottaen se kiipesi rinnettä ylös. Sitten silmäni osui ajajaan, joka kyyrötti istuimellaan, ja lopuksi nuoreen mieheen, joka kurkotti ikkunasta ulos hieman kiihtyneenä ja huusi ajajalle jonkin määräyksen. Kaikki olivat epäilemättä pirteästi elossa!