Makuuhuone oli omituinen korkeine, ruskeilla kirjoilla peitettyine seinineen, mutta kirjatoukalle, olletikin sellaiselle kuin minä olin, eivät mitkään koristukset olisi olleet miellyttävämmät, ei mikään tuoksu sen suloisempi kuin sellainen mieto, hieno haju, joka leviää vanhoista kirjoista. Sanoin hänelle, ett'en voinut toivoa itselleni mitään parempaa makuuhuonetta tai enemmän mieltäni tyydyttäviä koristeita.
"Vaikka seinäpaperit eivät olekaan komeat eikä nykyaikaiset, ovat ne ainakin kallisarvoiset", sanoi hän katsellen kirjalaudakkeitaan. "Olen maksanut niistä esineistä, jotka teitä täällä ympäröivät enemmän kuin neljännesmiljoonaa. Kirjat, aseet, kivet, puuleikkaukset, gobeliinit, taulut — täällä löytyy tuskin mitään, jolla ei olisi elämäkertaansa, joka tavallisesti on kuulemisen arvoinen."
Näin sanoessaan istui hän lieden toisella puolella ja minä toisella. Hänen lukupöytänsä oli hänen oikealla puolellaan ja sen yläpuolella suuri lamppu kullalle hohtavine tulineen. Puoliksi kokoonkääritty vanha käsikirjoitus oli keskellä pöytää, monien merkillisten taideteosten ympäröimänä, joiden joukossa oli muuan suuri ratti, sentapainen, jota käytetään viinisäiliötä täytettäessä. Se näytti olevan puusta, reunustettu himmeällä kuparireunustimella.
"Tuopa omituinen", sanoin minä. "Millainenkohan entisyys mahtaa olla tällä ratilla?"
"Niin", vastasi hän, "sepä kysymys, jonka minun on täytynyt tehdä itsellenikin. Antaisin paljon jos saisin sen tietää. Ottakaa se ja tarkastakaa sitä."
Seurasin kehoitusta ja huomasin, että se mitä olin pitänyt puuna olikin todellisuudessa nahkaa, vaikkakin jo vanhuutensa tähden kovettunutta. Ratti oli niin suuri, että siihen hyvin mahtui tuopillinen nestettä. Kuparireunustin ympäröi sen ylimmäistä osaa, mutta torvikin oli metallilla kehystetty.
"Mitä sanotte siitä?" kysyi Dacre.
"Luulen että se on kuulunut jollekulle keskiajan viinikauppiaalle tai juomanpanijalle", vastasin minä. "Olen Englannissa nähnyt nahkaisia juoma-astioita seitsemänneltätoista vuosisadalta — niin kutsuttuja 'mustia taskumatteja' — saman värisiä ja yhtä kovia kuin tämäkin."
"Niin luulen minäkin sen olevan peräisin samoilta ajoilta", sanoi Dacre, "ja sitä on varmaankin käytetty astioita täytettäessä jollain juoksevalla aineella. Jos aavistuksissani on perää on se viinikauppias, joka sitä on käyttänyt, ollut omituinen samoin kuin täytettävä astiakin. Ettekö näe itse ratin torvessa mitään erikoisempaa?"
Kun pidin esinettä valoa vasten huomasin, että noin viiden tuuman etäisyydellä kuparoidusta kärjestä oli nahkareunustan kapea torvi hangattu ja naarmuiltu ikäänkuin sitä olisi joku tylsällä veitsellä raapinut. Ainoastaan tältä kohtaa oli sileä, musta pinta revitty.