"Niin, esimerkiksi on tapana panna kappale hääkakkua päänalusen alle, jotta näkisi miellyttäviä unia. Se on monella vanha tapa, josta saatte lukea tätä alaa käsittelevästä pienestä kirjoituksesta, jota juuri valmistan. Mutta palataksemme itse kysymyksessä olevaan asiaan, oli minulla eräänä yönä tämä ratti vieressäni, kun nukuin, ja mitä silloin uneksuin, selvisi jokseenkin hyvin mihin tarkoitukseen sitä oli käytetty ja mistä se oli lähtöisin."
"Minkälaista unta näitte?"
"Minä uneksuin —" Hän vaikeni ja hänen suuret kasvonsa loistivat innokkaasta harrastuksesta. "Se oli todellakin hyvä ajatus", sanoi hän. "Siitä tulee varmaankin mieltäkiinnittävä koe. Te itse olette erinomainen sielullinen henkilö, teidän hermonne ovat kovin alttiit vaikutuksille."
"En koskaan ole sellaisissa asioissa itseäni koetellut."
"Sittenpä koetamme teitä tänä yönä. Haluatteko tehdä minulle sen suuren palveluksen, että tänä yönä nukkuessanne tuolla sohvalla, annatte tämän vanhan ratin olla päänalaisenne vieressä?"
Hänen pyyntönsä tuntui minusta hiukan omituiselta, mutta oikullisen luonteeni tähden olen utelias näkemään kaikkea tavatonta ja eriskummaista. En uskonut vähääkään Dacren selitteisiin enkä odottanut kokeesta mitään tulosta. Kuitenkin minua huvitti tehdä se. Juhlallisen näköisenä asetti Dacre pienen pöydän sohvan viereen ja laski ratin pöydälle.
Vielä hetken aikaa juteltuamme toivotimme toisillemme hyvää yötä ja hän poistui.
Istuin jonkun aikaa sammuvan valkean ääressä ja tupakoin, ajattelin niitä ihmeellisiä asioita, joista juuri olin kuullut ja ihmettelin, jos jokin salaperäinen kokemus minua odotti. Kuinka suuresti epäilinkään, oli Dacren itseluottamuksessa jotain vaikutusvoimaista, ja koko ympäristö, tuo suuri huone seinillään omituisia, osaksi salaperäisiä esineitä, vaikutti minuun juhlallisesti. Vihdoin riisuuduin, sammutin lampun ja laskeuduin levolle. Kauvan aikaa väänneltyäni ja heiteltyäni itseäni vuoteessa nukuin. Koetan nyt mahdollisimman tarkasti kertoa sen näytelmän, joka minulle unessa esitettiin. Se on muistissani selvempänä kuin mikään valveilla näkemäni tapaus.
Minä näin holvin muotoisen huoneen. Nurkista nousi neljä pylvästä tai tukea, jotka yhtyivät kupumaiseen kattoon. Rakennustapa oli karheata, mutta hyvin lujaa. Huone oli nähtävästi osa suuresta rakennuksesta.
Kolme tummiin vaatteisiin puettua miestä mustine samettihattuineen istui rivissä punaisella matolla päällystetyllä korokkeella. Heidän kasvonsa olivat juhlallisen, mutta samalla surullisen näköiset. Heidän vasemmalla puolellaan seisoi kaksi, pitkiin kaapuihin puettua miestä, käsissään salkut, jotka näyttivät olevan täynnä papereita. Oikealla, kasvot minuun käännettyinä, seisoi pienikasvuinen nainen, hänen tukkansa oli vaalea ja silmänsä vaaleansiniset — aivan kuin lapsen. Hän oli jo jättänyt varhaisimman nuoruusijän, kuitenkaan ei häntä vielä voinut sanoa keski-ikäiseksikään. Hän oli pikemmin lihava kuin laiha, ja hänen ryhtinsä ilmaisi ylevyyttä ja itseluottamusta. Kasvonsa olivat kalpeat, mutta levolliset — ihmeelliset kasvot, kauniit, mutta kuitenkin viekkaat, niissä oli piirre, joka merkitsi julmuutta ja joka selvemmin näkyi hänen pienillä suljetuilla huulillaan ja pyöreällä leuallaan. Hän oli verhottu jonkinlaiseen avaraan, valkoiseen pukuun. Hänen vierellään seisoi laiha, sangen levoton pappi, joka kuiskasi jotain hänen korvaansa ja lakkaamatta heilutti ristiinnaulitun kuvaa hänen silmäinsä edessä. Hän käänsi päätään ja katsoi, ristiinnaulitun kuvasta välittämättä, noita kolmea tummiin puettua miestä, joita minä pidin hänen tuomareinaan.