"Ei ole vielä aika."
"Te tahdotte siis pysyä hengissä viimeiseen silmänräpäykseen asti?"
"Lupaus kuin lupaus."
"Aivan oikein, olkoon sitten kuten tahdotte. Meidän on täällä pantava toimeen pieni rangaistus; yksi miehistäni ei ole käyttäytynyt niin kuin hänen olisi pitänyt. Me pidämme ankaraa kuria täällä emmekä kiinnitä henkilöllisyyteen mitään huomiota; sen voi de Pombal todistaa teille. Tahdotteko sitoa hänet ja asettaa hänet roviolle, de Pombal. Tulen itse katsomaan hänen kuolemaansa."
De Pombal ja soihtua pitelevä mies astuivat sisään. Kuulin päällikön askelten häipyvän. De Pombal sulki oven. "Eversti Gerard", sanoi hän, "luottakaa tähän mieheen; hän on yksi liittolaisistani. On kysymyksessä elämä tai kuolema. Olen koettava pelastaa teidät, mutta panen itseni alttiiksi ja haluan sentähden teiltä varman lupauksen suuren vaaran takia. Teidän pitää taata meille hyvä vastaanotto ranskalaisten leirissä, ja että kaikki se, mikä on mennyttä, on unohdettu."
"Sen lupaan teille."
"Luotan sanoihinne. Nyt pian pian, ei silmänräpäystäkään saa kadottaa. Jos tuo villipeto tulee takaisin, odottaa meitä kaikkia kauhistuttava kuolema."
Katselin hämmästyneenä, mitä hän teki.
Hän kietoi pitkän köyden kuolleen toverini ruumiin ympärille ja sitoi vaatekappaleen hänen suunsa eteen, niin että se peitti melkein koko kasvot.
"Maatkaa hiljaa tässä", sanoi hän minulle pannen minut kuolleen paikalle.