"Minkä vuoksi?" kysyi hän.
"Tahdon olla suora teitä kohtaan", vastasin minä. "Tehän tiedätte, että meidän miehet ja erikoisesti puolalaiset tuntevat piintynyttä vihaa kasakoita kohtaan, niin että jo kasakkapuvun näkeminenkin tekee heidät hurjiksi. He karkaavat silmänräpäyksessä miehen kimppuun repien hänet pala palalta. Eivät edes heidän omat upseerinsakaan voi hillitä heitä."
Ryssä kävi kuolonkalpeaksi nämä sanat kuultuaan. "Mutta sehän on aivan hirmuista", huudahti hän. "Annan henkeni teidän käsiinne; mitä neuvotte minun nyt tekemään? Eiköhän minun pitäisi riisua päältäni sotilaspuku?"
"Erinomaista", huudahtin minä. "Niin sitä pitää! Te riisutte sotilaspukunne ja puette päällenne minun. Se tekee teidät pyhäksi jokaisen ranskalaisen — niin, vieläpä puolalaisenkin sotamiehen silmissä."
"Miten voisinkaan teitä kiittää?" puhkesi hän puhumaan liikutettuna.
"Mutta entäs te itse — mitä te otatte päällenne?"
"Minä puen päälleni teidän sotilaspukunne!"
"Velvollisuuteni on kestää tämä vaara", vastasin minä, "mutta en pelkää.
Menen sinne ylös teidän vihatussa puvussanne. Satoja miekkoja
ojennetaan minua vastaan. 'Seis!' huudan minä. 'Minä olen Etienne
Gerard.' Silloin tahtovat he nähdä kasvoni. He tuntevat jälleen minut.
Ja sitten kerron teistä ja pelastan siten teidät."
Hän vapisi innosta saada vaatteet päältänsä. Hänen saappaansa ja housunsa muistuttivat omiani siinä määrin, ettei meidän tarvinnut niitä vaihtaa, vaan annoin siis hänelle husaaritakkini, viittani, huopalakkini, miekkavyöni ja laukkuni. Minä puolestani otin hänen korkean lampaannahkahattunsa, hänen karvakauluksisen takkinsa ja hänen käyrän sapelinsa. En luonnollisestikaan unohtanut pistää arvokasta kirjettäni uuden takkini taskuun.
"Teidän suostumuksellanne", sanoin minä, "sidon nyt teidät johonkin tynnöriin."
Hän ei tahtonut tähän millään suostua, mutta olen oppinut, että varovaisuus on sotilaallakin hyvä ominaisuus. Miten saatoin tietää, ettei hän, käännettyäni hänelle selkäni, saa päähänsä ottaa selvää asian oikeasta laidasta ja siten haitata suunnitelmiani. Hän kyyristyi erästä tynnöriä vasten, niin ettei minun muuta tarvinnut kuin juosta köyden kera kuusi kertaa sen ympäri ja sitten sitoa kestävä solmu tynnörin toiselle puolelle. Jos häntä nyt haluttaisi nousta portaita ylös, täytyisi hänen kantaa vähintään kaksitoista litraa hyvää ranskalaista viiniä selässään, kuten laukkuryssä. Sitten lukitsin sisäkellarin oven, heitin kynttilän menemään ja nousin portaita ylös.