Oli noustava vain kaksikymmentä porrasta ja kuitenkin niitä noustessani tuntui minulla olevan aikaa ajatella kaikenlaisia tämän maailman asioita. Minulla oli samanlainen tunne kuin erään kerran Eylan luona maatessani murtunein jaloin ja nähdessäni kenttätykistön nelistävän suoraan minua kohti. Tiesin luonnollisesti, että jos minut huomattaisiin, ammuttaisiin minut silmänräpäyksessä valepuvussa olevana vakoilijana. Mutta sehän olisi ollut joka tapauksessa kunniakas kuolema — keisarin henkilökohtaisessa palveluksessa — ja laskin, ettei minusta voisi tulla vähemmän kuin viisi riviä, ehkäpä seitsemänkin, "Moniteuriin." Palaret'sta tuli kymmenen riviä, ja olen varma, ettei hänen uraansa voi verratakaan minun uraani.
Astuttuani saliin niin välinpitämättömän näköisenä kuin suinkin mahdollista, pisti ensimmäiseksi silmiini Bonvet'n ruumis jalat koukussa ja katkennut miekka kädessä. Olisin mielelläni paljastanut pääni hänen ohitse kulkiessani, sillä hän oli hyvä toveri, mutta pelkäsin sen herättävän huomiota, enkä sitä siitä syystä tehnyt.
Käytävä oli täynnä preussiläisiä jalkasotureita, jotka niin innokkaasti hakkasivat ampumareikiä muuriin, että tuskia huomasivat minua. Mutta upseeri, joka seisoskeli ovensuussa pitkä piippu suussaan, astui minua kohti, taputti minua olkapäähän ja osoitti husaariparkojemme ruumiita. Hän lausui samalla jotain, joka varmaankin oli lystikästä, sillä hänen pitkä partansa lensi kahtia näyttäen minulle hänen ennenkuulumattoman suuren kitansa loistavine valkoisine hevosenhampaineen. Nauroin sydämellisesti hänen kerallaan ja lausuin ne ainoat venäläiset sanat, mitkä taisin. Opin ne pieneltä Sonjaltani Vilnassa, ja ne kuuluivat näin: "Jos yö on kaunis, tavataan tammen alla, mutta jos sataa, minun kamarissani." Tuolle saksalaiselle kävi se täydestä latinasta, ja en epäile, ettei hän luullut niiden merkitsevän jotain erikoisen sukkelaa, sillä hän säteili naurusta ja löi minua uudelleen ihastuksissaan olkapäähän. Nyökkäsin hänelle ja marssin ovesta ulos yhtä kylmäverisesti kuin olisin ollut hänen joukkojensa käskynhaltija.
Pihalla oli noin satakunta hevosta kiinnisidottuna, useimmat niistä olivat puolalaisten ja husaarien. Kelpo, pieni Violettenikin seisoi siellä ja hirnahti nähdessään minun tulevan. Mutta en tahtonut nousta sen selkään. Ei, siihen olin liian viisas. Valitsin sensijaan takkuisimman kasakkahevosen, minkä saatoin löytää, panin suuren säkin, joka oli täynnä ryöstettyjä esineitä ja joka oli sidottu sen kaulan ympärille, Violetten selkään. Sitten hyppäsin satulaan ja kuljetin Violetteä suitsista mukanani.
Kaupunki oli tulvillaan preussiläisiä. Ne seisoskelivat pitkin katuja ja osoittivat minua toisilleen, epäilemättä täten ilmituoden, että siinä meni yksi noita kirottuja kasakoita, joiden kanssa ei kukaan pystynyt kilpailemaan ryöväämisessä ja rosvoamisessa.
Pari upseeria puhui minulle, mutta pudistin päätäni ja sanoin hymyillen: "Jos yö on kaunis, tavataan tammen alla, mutta jos sataa, tapaamme minun kamarissani", jonka kuultuaan he vain kohauttivat olkapäitään ja luopuivat enemmistä keskusteluyrityksistä. Pääsin niin muodoin esteettömästi ulos kaupungista. Jonkun matkan päässä tiellä oli kaksi ratsuvahtia, mutta ne eivät minua saattaneet rauhattomaksi. Tuskin olin päässyt enemmän kuin sadan kyynärän päähän heistä, kun äkkiä näin oikean kasakan täyttä laukkaa päästävän minua kohti.
Saatte uskoa, ystäväni, että tuo näky saattoi minut epätoivoon. Niin, tunnustan suoraan, että rohkeuteni petti silmänräpäykseksi, ja että olin vähällä jo pitää asiaani menetettynä. Mutta vain silmänräpäyksen ajan. Avasin takistani kaksi nappia, niin että saatoin helposti tarttua keisarin kirjeeseen, sillä luja aikomukseni oli, sitten, kun kaikki toivo oli turhaa, niellä kirje ja sitten kuolla miekka kädessä. Vedin käyrän sapelini tupesta ja nelistin sinne päin, missä nuo kaksi ratsuvahtia olivat. He näyttivät olevan halukkaita minua hillitsemään, mutta osoitin heille oikeata kasakkaa, joka oli noin sadan kyynärän päässä. He käsittivät liikkeeni siten kuin tahtoisin ratsastaa häntä vastaan, ja antoivat tervehtien minun jatkaa matkaani.
Iskin kannukset konin kylkiin, sillä jos vaan pääsisin kyllin etäälle ratsuvahdeista, luulin kyllä voivani kasakasta selviytyä. Hän oli upseeri, pitkä karvainen mies, aivan samanlaisessa sotilaspuvussa kuin minäkin. Kun lähestyin häntä, auttoi hän tietämättään minua hevostaan pidättämällä, josta syystä pääsin vieläkin kauemmaksi ratsuvahdeista.
Kiitäessäni häntä vastaan, saatoin huomata hämmästyksen katseen hänen ruskeissa silmissään muuttuvan epäilyksi, kun hän kiinnitti silmänsä minuun, vaatetukseeni ja hevoseeni. En tiedä, mikä seikka minussa herätti hänessä epäilystä, mutta kaitpa hän huomasi, ettei kaikki ollut minussa niinkuin olla piti. Hän huusi minulle jotain kysyen, ja kun en vastannut, paljasti hän sapelinsa. Ja olin iloinen, että hän sen teki, sillä en ole koskaan voinut hakata maahan ketään vihollista, joka ei mitään pahaa aavista. Nyt asetuin rintamaan häntä vastaan, ja väistäessäni hänen iskunsa, täräytin häntä hänen takkinsa neljännen napin alapuolelle. Hän lensi päistikkaa hevosen selästä ollen vähällä kiskaista minutkin mukanaan, ennenkuin kerkisin irroittaa satulan. En ehtinyt edes nähdä, oliko hän kuollut vai elävä, sillä hyppäsin alas ponin selästä ja kiepsautin itseni Violetten selkään. Viittasin hyvästiksi molemmille ulaaneille, jotka tulivat täyttä laukkaa perässäni, sillä Violette oli nyt saanut levätä, ollen yhtä virkku kuin matkalle lähtiessämme. Käännyin ensimäiselle syrjätielle länteen päin, ja sitten ensimäiselle etelään päin vievälle tielle, jota pitkin pääsin pois vihollisen alueelta. Katsoessani vihdoinkin taakseni en nähnyt jälkeäkään takaa-ajajistani.
Kuinka onnelliseksi itseni tunsinkaan. Olin tarkasti noudattanut keisarin antamia määräyksiä. Hän oli käskenyt minun kulkea Sermoisen, Soissonsin ja Senlisin läpi ollenkaan aavistamatta, että kaikki nuo kolme kaupunkia olivat vihollisen hallussa. Olin vienyt hänen kirjeensä vihollisen rivien läpi — husaarien, rakuunain, peitsimiesten, kasakkain ja jalkaväen — rohkeasti, ovelasti ja mielenmalttini säilyttäen olin suorittanut mitä uhkarohkeimpia ja aivan mahdottomilta tuntuvia tekoja. Mitähän keisari sanoisi, jos kertoisin kaiken hänelle?