Hän aukaisi kätensä ja nenäliina putosi. Kumarruin nopeasti ja tartuin pistooliin; mutta pöytä oli kahdeksan jalkaa pitkä, niin että pitkäkäsivartisen mylordin oli helpompi ylettyä pistooliin kuin minun. En ollut vielä oikaissut vartaloani ennenkuin hän ampui, ja sitä juuri sain kiittää hengestäni. Hänen luotinsa olisi murskannut aivoni, jos olisin seisonut suorassa; mutta nyt hipaisi se vain hiukan hiuksiani. Siinä silmänräpäyksessä kun kohotin pistoolini ampuakseni, lensi ovi auki, käsivarret kietoutuivat ympärilleni, ja lady Dacren kauniit, hehkuvat kasvot olivat edessäni.
"Te ette saa ampua, eversti Gerard, minun tähteni, älkää ampuko", huusi hän. "Tämä on väärinkäsitystä, sanon teille, väärinkäsitystä! Hän on paras ja rakkain mies, enkä tahdo koskaan enää jättää häntä."
Hänen kätensä tarttuivat pistooliin.
"Jane, Jane!" huusi lordi Rufton, "tule kanssani, sinä et voi jäädä tänne."
"Tämä on laitonta häiritsemistä", sanoi eversti.
"Eversti Gerard, ettehän ammu? Sydämeni murtuu, jos hän haavoittuu."
"Lopeta jo tuo, Jenny, anna miehelle vapaat kädet", huusi lordi Dacre, "hän seisoi minun ampuessani kuten mies ainakin, enkä tahdo, että tähän asiaan sekaannutaan. Mitä tapahtuneekin, pahemmin ei voi käydä kuin ansaitsen."
Mutta lady ja minä olimme jo vaihtaneet silmäyksen, joka sanoi hänelle kaiken. Hänen kätensä irtaantuivat pistoolista.
"Minä jätän mieheni hengen ja oman onneni teidän käsiinne, eversti
Gerard", sanoi hän.
Kuinka hyvin hän tunsikaan minut, tuo ihmeteltävä nainen. Seisoin hetkisen pistooli koholla. Vastustajani tarkasteli minua uhkamielisesti, ilman että hänen auringon paahtamat kasvonsa vähääkään kalpenivat.