"Kas niin, sir, ampukaa laukauksenne", huusi eversti kaminan luota.
"Tehkää tästä vihdoinkin loppu", sanoi lordi Dacre.
Mieleni teki ainakin näyttää heille, kuinka täydellisesti hänen henkensä oli vallassani; sitä vaati jo omanarvontuntonikin. Katselin itselleni jotain maalitaulua. Eversti katsoi vastustajaani, odottaen näkevänsä hänen kaatuvan. Hän kääntyi sivuuttain minuun. Hänen pitkä sikarinsa törrötti hänen huultensa välissä. Sen päässä oli noin tuuman pituudelta tuhkaa. Salaman nopeudella kohotin pistoolini ja laukaisin.
"Sallikaa minun niistää sikarianne, sir", sanoin minä kumartaen sellaisella viehkeällä tavalla, joka on tuntematon näiden saarelaisten keskuudessa.
Olen vakuutettu, että vika oli pistoolissa eikä minun tähtäämisessäni. Saatoin tuskin uskoa omia silmiäni nähdessäni, että luoti olikin sattunut itse sikariin, vain noin puolen tuuman päähän kärventyneistä viiksistä. Näen vieläkin silmieni edessä everstin, hänen hämmentyneet kasvonsa ja hänen tyhmät, tuikeat silmänsä. Sitten alkoi hän puhua. Olen aina sanonut, etteivät englantilaiset ole vaiteliasta ja hidasveristä kansaa, jos vain hiukankin ravistelee heitä oikealta tolaltaan. Ei kukaan olisi voinut puhua innokkaammin ja kiihkeämmin kuin tuo eversti.
Lady Jane piteli käsiään korvissaan. "Rauhoittukaa, eversti Berkeley; te unohdatte itsenne", sanoi lordi Dacre vakavana; "ottakaa huomioon, että nainen on huoneessa!"
Eversti kumarsi jäykästi. "Jos lady Dacre tahtoo olla rakastettava ja poistua luotamme", sanoi hän, "niin sanonpa tuolle pienelle ranskalais-pirulle, mitä ajattelen hänestä ja hänen marakatin tempuistaan."
Tällä hetkellä käyttäydyin suurenmoisesti, sillä en ollut kuulevinanikaan hänen sanojaan ja ajattelin vain sitä tavatonta sattumaa, joka oli ne aiheuttanut.
"Sir", sanoin minä, "olen kernaasti halukas pyytämään teiltä anteeksi onnettoman sattuman vuoksi. Tunsin, että lordi Dacren kunnia tulisi loukatuksi, ellen laukaisisi pistooliani, ja kuitenkin oli minun aivan mahdotonta, kuultuani mitä tämä nainen sanoi minulle, tähdätä hänen mieheensä. Hain itselleni maalitaulua, ja valitettavasti oli minulla huono onni ampua sikarianne, kun aikomukseni oli vain sitä niistää. En tuntenut pistoolia, se olkoon puolustuksekseni sanottu, sir, ja jos te tämän selitykseni kuultuanne edelleenkin katsotte minun olevan teille velkaa hyvitystä, niin on se pyyntö, jota en voi evätä."
Tämä oli tosiaankin jaloa käyttäytymistä minun puoleltani, ja se taivuttikin kaikkien sydämet puolelleni. Lordi Dacre kiiruhti luokseni ja tarttui käsiini. "Kautta pyhän Yrjön", sanoi hän, "en olisi koskaan uskonut, että joku ranskalainen voisi olla sellainen kuin te olette. Te olette mies, gentlemanni, muuta en voi sanoa."