"Mieleni nousee kaikkea paikallaan olevaa vastaan," sanoi hän. "Antakaa minulle tehtäviä ratkaistavaksi, antakaa minulle mitä selittämättömämpiä merkkikirjoituksia tahi mitä sekavin eritys — silloin olen minä mieli työssä, silloin voin olla ilman tekokiihoituskeinoja. Mutta minä kammoon jokapäiväisen elämän sietämätöntä ykstoikkoisuutta; minä tarvitsen henkistä kiihoitusta. Sentähden olen valinnut itselleni oman erityisen ammattini tahi oikeammin luonut sen, sillä minä olen ainoa ammatissani koko maailmassa."
"Ainoa yksityinen salapolisi?" kysäsin.
"Niin, ainoa yksityinen, neuvoa antava salapolisi maailmassa," vastasi hän. "Minä olen viimeinen ja korkein oikeusto salapolisin asioissa. Kun Gregson tahi Lestrade tahi Athelney Jones ovat neuvottomia — jota, ohimennen sanottuna tekevätkin enimmäkseen — jätetään asia minun ratkaistavakseni. Minä tutkin kaikki tapaukset tuntijana ja erityistutkijana ja lausun päätökseni. Mutta minä en etsi kunnian sellaisissa tapauksissa. Nimeäni ei mainita sanomalehdissä. Itse työ, ilo siitä, että löydän alan omituiselle lahjakkaisuudelleni, on suurin palkkioni. Mutta olettehan itsekin tullut tuntemaan menettelytapani Jeffersonin asiassa."
"Kyllä," vastasin kiihkeästi. "Koskaan en ole niin hämmästynyt eläissäni kuin silloin. Olenpa kertonutkin sen pienenä lentolehtenä tuolla, vähän haaveellisella nimellä: 'Tutkimus tulipunaisessa'."
Hän pudisti surullisesti päätään.
"Niin silmäilinhän minäkin sitä," sanoi hän. "Mutta, suoraan sanoen, en voi onnitella teitä siitä. Salapolisintaito on, tahi pitäisi olla, tarkka tiede, ja pitäisi sitä kohdella samalla kylmällä, kiihottomalla tapaa. Te taas olette koettaneet antaa sille kokonaisuudessa romantillisen muodon, mikä tekee jotenkin saman vaikutuksen kuin jos sovittaisitte rakkausseikan Euklideen viidenteen esitykseen."
"Mutta romantiikkia siinä oli," vastustin minä. "En muuttanut mitään tapauksia."
"Muutamia asioita olisi pitänyt poistaa tahi ainakin olisi niitä pitänyt käsitellä tarkemmalla tunnolla oikeista suhteista. Ainoa kohta jutussa, joka kannattaisi mainitsemista, oli tuo omituinen erittelevä johtopäätös vaikutuksista syihin, jonka kautta onnistuin saamaan valoa asiaan."
Minua suututti kuulla arvosteltavan tuolla tapaa työtä, joka oli erittäin tarkoitettu hänelle mielihyväksi. Sitäpaitsi tunnustan, että minua kiusasi itsekkäisyys, joka näkyi vaativan, että joka rivi kirjassani olisi omistettu hänen yksityisille töilleen ja toimilleen. Enemmän kuin kerran niiden vuosien kuluessa, joina olimme asuneet yhdessä Baker Streetillä, olin huomannut, että vähän turhamaisuutta piili toverini tyyneessä, opettavassa käytöksessä. En kuitenkaan sanonut mitään, vaan istuin hieroen haavoittunutta jalkaani. Jesaililuoti oli sen lävistänyt joku aika; sitte ja vaikk'ei se estänyt minua käymästä, pakotti sitä kuitenkin ilman vaihdoksissa.
"Harjoitukseni on nykyään ulottunut mannermaalle," jatkoi Holmes hetken kuluttua täyttäessään piippuansa. "Toissa viikolla kysyi minulta neuvoa Francois le Villard joka, kuten ehkä tiedätte, viime aikoina on saavuttanut jotenkin etevän aseman Ranskan salapolisien joukossa. Hänellä on koko tuo gallialainen nopean käsittämisen kyky, mutta häneltä puuttuu tarkkojen tietojen laajoja varoja, jotka ovat välttämättömät saavuttamaan korkeinta määrää taitonsa täydellisyydessä. Kysymyksessä oleva asia koski erästä testamenttiä ja tarjosi muutamia varsin huvittavia piirteitä. Minä olin tilaisuudessa kertomaan hänelle kaksi samanlaatuista tapausta, toisen Rigasta v. 1857 ja toisen St. Louis'ista 1871, jotka johtivat hänet oikeaan selvitykseen. Tämän kirjeen sain tänä aamuna kiitokseksi avustani."