"Mutta se oli apulainen, joka teki rikoksen eikä Jonathan."
"Aivan niin. Ja sen hän teki Jonathanin suureksi harmiksi päättäen siitä miten hän tömisteli ympäri huonetta tullessaan sisään. Hän ei vihannut Bartholomeus Sholtoa, vaan olisi suonut että hän yksinkertaisesti olisi sidottu ja pantu kapula suuhun. Mutta se ei nyt enää ollut autettavissa; hänen seuraajansa hurjat vietit olivat voittaneet ja myrkky oli tehnyt vaikutuksensa. Jonathan Small jätti siis ennen mainitun oikeuttamistodistuksen, laski kallisarvoisen arkun alas, ja seurasi itse jälestä. Täten oli kaikki tapahtunut, sen mukaan mitä minä voin nähdä. Mitä hänen ulkomuotoonsa tulee niin on hän luonnollisesti keski-ikäinen mies ja auringonpolttama, palveltuaan aikansa sellaisessa pätsissä kuin Andamansaaret ovat. Hänen ruumiinpituutensa voimme helposti päättää askelten pituuden mukaan ja sen tiedämme että hän oli partainen. Se juuri enin vaikutti Thaddeus Sholtoon, kun hän näki hänet ikkunan ulkopuolella. Niin, nyt luulen että kaikki on selvänä."
"Entä apulainen?"
"Oh, siinä ei ole mitään erinomaisen salaperäistä. Mutta te tulette itse heti käsittämään kaikki. Miten herttaiselta aamuilma tuntuukaan! Katsokaa tuota pikku pilveä, joka liitelee eteenpäin ruusunkarvaisen höyhenen kaltaisena, joka on irroittunut jostakin jättiläisseurasta flamingosta. Tuolla pilkistää esiin auringon punainen kehä Lontoon sumupeitteen takaa. Se paistaa monelle ihmiselle, mutta panen vetoa, ett'ei se valaise ketään, joka on liikkeellä harvinaisemmassa asiassa kuin me. Miten vähäisiksi tunnemmekaan itsemme mitättömine toivomuksinemme ja pyrintöinemme luonnon suurten elementtien suhteen! Tunnetteko perinpohjin Jean Paulin?"
"No, jotensakin. Olen Carlylessä tutkinut häntä."
"Sepä oli seurata puroa takaisin sisäjärveen. Hän tekee omituisen, mutta syvällisen huomautuksen, — että paras todistus ihmisen todellisesta suuruudesta on se, että hän huomaa oman mitättömyytensä. Se vaatii, kuten näette, vertaamis- ja oikeata arvostelukykyä, joka itsessään on todistus jaloudesta. Niin, Richterin kirjoissa on paljon syvämielistä. Onko teillä pistoolia mukananne?"
"Minulla on keppini."
"Mahdollisesti tulemme tarvitsemaan sellaista, jos onnistumme löytämään heidät. Jonathanin jätän teidän huoastaanne, mutta jos toinen näyttää vastahakoiselta, ammun hänet kuoliaaksi paikalla."
Hän otti esiin revolverinsa puhuessaan ja ladattuaan sen pisti hän sen takaisin oikeanpuoliseen taskuunsa.
Toby oli tähän asti johtanut meitä puoleksi maalaisia kaupunkiin vieviä teitä, joiden varsilla sijaitsi huviloita. Nyt tulimme kuitenkin jatkuvaan katuverkkoon, missä tehdas ja veistämöväkeä jo oli liikkeellä ja likaiset naiset aukasivat ikkunaluukut ja lakasivat rappusia. Kapakoissa oli liike juuri alkanut, ja ovissa kulki loppumaton jono työpukuisia työmiehiä, jotka pyyhkivät hihallaan partaansa nautittuaan aamunaukut. Vieraita koiria tuli juosten ja tuijottivat hämmästyneinä meihin, kulkiessamme ohi, mutta verraton Tobymme ei katsonut oikealle ei vasemmalle, vaan kulki eteenpäin kuono maassa silloin tällöin ulvahtaen kiivaasti, joka todisti että jäljet yhä olivat tuoreina.