Olimme kulkeneet Streathamin, Brixtonin ja Camberwellin läpi ja olimme nyt Kennington Lanessa. Ne ihmiset, joita seurasimme, näyttivät valinneen kummallisen, kiemurtelevan tien, luultavasti siinä tarkoituksessa ett'eivät kiinnittäisi huomiota. He eivät milloinkaan olleet seuranneet pääkatuja, jos löytyi joku yhdensuuntainen syrjäkatu, jota voivat kulkea. Kennington Lanen päässä olivat he kääntäneet vasemmalle Bond Streetin ja Miles Streetin kautta. Missä viimemainittu katu yhtyy Knight Placelle, siinä Toby yht'äkkiä pysähtyi ja rupesi juoksemaan sinne tänne toinen korva ilmassa ja toinen riippuen alaspäin, todellisena neuvottomuuden ja epätietoisuuden kuvana. Sitte hän pyöri ympäri ja katsahti silloin tällöin meihin ikäänkuin vetoutuen meidän myötätuntoisuuteemme.

"Mikähän koiraa vaivaa?" mutisi Holmes. "He eivät ole mahtaneet lähteä roskissa tahi nousseet ilmapallossa?"

"Ehkä seisahtivat he tässä," ehdottelin minä.

"Ei ole vaaraa. Se on vauhdissaan taas," sanoi seuraajani kevennetyin mielin.

Hän olikin nyt täydessä menossa, sillä haistettuaan ympärinsä teki hän äkkiä päätöksensä ja lähti juoksemaan nopeammin kuin ennen. Kreosootihaju näytti tulleen voimakkaammaksi kuin ennen, sillä Tobyn ei tarvinnut laskea kuonoansa maahankaan, vaan pureskeli nuoraa ja koetti lähteä täyttä vauhtia. Huomasin vilauksesta Holmesin silmissä että hän luuli meidän lähestyvän matkamme päämäärää.

Kulkumme johti nyt pitkin Nine Elmsiä, kunnes tulimme Broderick Nielsonin suureen lautatarhaan, joka sijaitsi Valkoisen Kotkan-ravintolan takana. Täällä kääntyi koira hurjana innostuksesta syrjäportista kartanolle, jossa sahantyömiehet jo olivat täydessä työssä. Eteenpäin mentiin hurjassa vauhdissa sahajauhojen ja puulaatujen poikki sinne tänne lautatapulien lomitse, kunnes Toby viimein voitonriemusta ulvahtaen juoksi ylös suurelle tynnyrille, joka vielä oli rattailla, joilla se oli sinne kuljetettu. Kieli riippuen suusta ja silmät kiiltäen katsoi hän ylpeästi toisesta toiseen, odottaen hyväksymisen ja kiitollisuuden osotusta. Tynnyrin vanteet sekä rattaitten pyörät olivat tahratut jollakin tummalla nesteellä ja ilma ympärillä oli täynnä väkevää kreosootin hajua.

Sherlock Holmes ja ininä tuijotimme hämillämme toisiimme ja purskahdimme sitte yht'aikaa hillitsemättömään nauruun.

Kahdeksas luku.

Apulaisjoukkomme.

"Mitä tämä tahtoo sanoa?" huudahdin minä. "Toby on turmellut arvonsa hairahtumattomuuteensa katsoen."