Hänen ennustuksensa toteutui, sillä salapolisi näytti synkältä tullessani Baker Streetille ja näyttäissäni hänelle tyhjää arkkua. He olivat juuri saapuneet, Holmes, vanki ja hän, sillä he olivat muuttaneet aikomustaan siten että olivat pysähtyneet ja jättäneet raportin polisivartijakonttooriin matkalla. Sherlock Holmes puoleksi makasi lepotuolissaan tavallisella välinpitämättömällä muodollaan, ja Small istui häntä vastapäätä tylsästi katsellen eteensä ja puujalka asetettuna terveen jalan yli ristiin. Kun näytin heille tyhjää arkkua, nojasi hän taapäin tuolissa ja nauroi täyttä kurkkua.
"Tämä on teidän tekonne," sanoi Athelney Jones suuttuneena.
"Kyllä, niinä olen kätkenyt aarteen sellaiseen paikkaan, mistä ette sitä koskaan löydä," huusi hän voitonriemulla. "Se on minun aarteeni ja jos en itse saa iloita siitä, niin totta tosiaan, tulen ainakin estämään, ett'ei kukaan muukaan sitä tee. Sanon teille, ett'ei yhdelläkään elävällä olennolla ole oikeutta siihen, paitsi kolmella maastakarkoitetulla Andamansaarilla ja minulla itsellä. Tiedän nyt, ett'ei minulla voi olla mitään hyötyä siitä ja tiedän myöskin ett'ei heillä ole sitä. Olen koko ajan toiminut heidän edukseen yhtä paljon kuin omakseni. Meidän kesken on aina yksi ollut neljän ja neljä yhden puolesta. Ja tiedän että he olisivat käskeneet minun tehdä juuri siten kuin nyt olen tehnyt, ja viskata aarteen Themsiin kernaammin kuin antaa sen joutua Sholton tai Morstanin perheen ja suvun haltuun. Emmehän murhanneet Achmetia, tehdäksemme heitä rikkaaksi! Hakekaa aarretta sieltä, missä avain on ja pikku Tonga myöskin. Kun näin että teidän venheenne saavuttaisi meidät, kätkin koko aarteen varmaan paikkaan. Te ette voita mitään suuria summia tästä asiasta!"
"Te petätte meitä, Small", sanoi Athelney Jones ankarasti. "Jos olisitte viskanneet aarteen Themsiin, olisi ollut helpompaa paiskata sinne koko arkku kerrassaan."
"Helpompi minun heittää ja helpompi teidän löytää se," vastasi hän viekkaasti katsellen meitä. "Se, joka oli siksi viekas että sai minusta selkon, voi viekkautensa avulla myöskin ottaa rauta-arkun virran pohjasta. Mutta nyt, kun ovat hajaalla noin viiden peninkulman alalla, on se ehkä vähän vaikeampaa. Mutta sydäntäni viilsi kaikissa tapauksissa kun sen tein. Olin milt'ei hulluna raivosta, kun saavutitte meidät. Mutta eihän maksa vaivaa surra sitä asiaa. Minulla on ollut sekä myötä- että vastoinkäymisiä elämässäni, ja olen oppinut ainakin hillitsemään itseni, kun asia ei enää ole autettavissa."
"Tämä on vakava asia, Small," sanoi salapolisi. "Jos olisitte käyneet oikeudelle avuksi sen sijaan että noin petätte sitä, olisi teillä ollut parempia toiveita tapahtuvassa tutkinnossa."
"Oikeus!" mutisi paennut vanki. "Sepä on oivallinen oikeus! Eikö aarre ole meidän? Mitä oikeutta siinä on, että antaisin sen ihmisille, jotka eivät koskaan ole mitään tehneet ansaitakseen sitä? Tahdotteko kuulla, miten olen hankkinut sen? Kahdenkymmenen pitkän vuoden orjuudella, tuossa kuumeiden pääpesässä, jota kutsutaan Andamansaariksi, kaiket päivät työskennellen mangrovepuun suojassa, öisin sulettuna likaisiin vankiparakkeihin, moskitein puremana, kylmyyden vaivaamana, jokaisen kirotun mustan polisipäällikön masentamana, jotka nauttivat siitä, että saivat näyttää hallitsijan osaa minua, valkoista miestä kohtaan. Sillä tavoin ansaitsin Agra-aarteen, ja te puhutte minulle oikeudesta, siksi etten voi ajatella ostaneeni sitä niin kalliisti, jotta joku toinen saisi nauttia siitä. Minä antaisin monet kerrat mieluummin hirttää itseni tahi saada Tongan myrkyllisen nuolen nahkaani, kuin istua kahlehdittuna vankikopissa tietäen että toinen viettää iloisia päiviä palatsissa niillä rahoilla, jotka oikeastaan kuuluisivat minulle."
Small oli heittänyt pois kylmäluontoisuuden naamarinsa, ja kaikki tämä tuli hurjassa sanatulvassa, hänen suustaan ja hänen silmänsä säteilivät ja käsiraudat kalisivat hänen äkkinäisistä liikkeistään. Nähdessäni hänen kiihkoisen raivonsa, voin ymmärtää, ett'ei se ollut mikään aiheeton tai luonnoton pelko, joka valtasi majori Sholton, kun hän ensin sai tietää että vääryyttä kärsinyt vanki oli ajamassa häntä takaa.
"Unohdatte, ettemme tiedä mitään kaikesta tuosta," sanoi Holmes tyyneesti. "Emme ole kuulleet kertomustanne emmekä siis voi päättää, missä määrin töillä alkajaan on ollut oikeus puolellanne."
"No niin, sir, te olette puhuneet kunnollisesti ja ystävällisesti minulle, vaikku kylläkin tiedän että teitä minun tulee kiittää näistä rannerenkaista. Mutta siitä en ole suuttunut teille. Sehän on vaan rehellistä peliä. Ja jos tahdotte kuulla elämäkertani, niin olen kyllä halukas kertomaan sen teille. Mitä tulen sanomaan teille, on kaikki täyttä totta joka sana. — Kiitos, jos asetatte lasin tähän viereeni, niin voin kastaa suuni kun kurkkuni kuivaa.