"Näet, Morstan," sanoi hän, "Small on mies, joka pysyy sanoissaan.
Hän ei petä ystäviään. Luulen että varmaan voimme luottaa häneen."
"Tämä on saastainen asia," vastasi toinen. "Mutta kuten sanovat, rahat ovat juuri tarpeelliset auttamaan meitä pulasta."
"No niin, Small," sanoi majori, "luulen, että meidän täytyy koettaa sopia teidän kanssanne. Mutta ensin täytyy meidän tietysti koetella kertomuksenne todenperäisyyttä. Sanokaa minulle mihin kirstu on kätketty ja minä tulen pyytämään virkalomaa ja matkustamaan Intiaan ottaakseni selvän asiasta."
"Ei mitään kiirettä," sanoin minä, joka tyynnyin samassa määrässä kuin hän kiihtyi. "Minun täytyy hankkia kolmen ystäväni suostumuksen. Sanonhan teille, että tässä tulee kysymykseen kaikki neljä tahi ei kukaan."
"Tuhmuuksia!" huudahti hän. "Mitä noilla kolmella mustalla pirulla on tekoa meidän sopimuksemme kanssa?"
"Mustia tahi sinisiä," sanoin minä, "sama se, mutta me olemme liitossa keskenämme, ja me olemme kaikki yhdestä puolen."
"Niin; tämä päättyi uuteen kokoukseen, jossa myöskin Mahomet Singh, Abdullah Khan ja Dost Akbar olivat läsnä. Keskustelimme asiasta sinne tänne ja vihdoin tehtiin sopimus. Meidän piti hankkia molemmille upseereille kartat Agran linnoituksen vanhasta osasta sekä merkitä sen osan muurista, missä aarre oli kätkettynä. Majori Sholton piti matkustaa Intiaan tiedustelemaan, olisiko kertomuksemme tosi. Jos hän löytäisi arkun, jättäisi hän sen sinne, varustaisi pienen jahdin ruokavaroilla pitempää matkaa varten, joka odottaisi Rutland Islandilla, ja jonne me salaa hiipisimme, sekä vihdoin palaisi takaisin toimeensa. Kapteini Morstan pyytäisi sen jälkeen virkalomaa, kohtaisi meidät Agrassa, ja siellä me lopullisesti aarteen jakaisimme ja kapteini ottaisi haltuunsa sekä oman että majorin osan. Kaiken tämän vahvistimme juhlallisimmilla valoilla, mitä järki voi ajatella tahi suu puhua. Istuin koko yön kynän ja musteen kanssa työskennellen ja aamulla olivat molemmat kartat ihan valmiina ja allekirjoitettuna neljän merkeillä, — nimittäin minun, Abdullahin, Akbarin ja Mahometin nimillä.
"Mutta minä väsytän teitä, hyvät herrat, pitkällä kertomuksellani ja minä tiedän, että ystäväni, mr Jones, kärsimättömänä odottaa nähdäkseen minut varmana vankikopissa. Kerron sen niin lyhykäisesti kuin mahdollista. Tuo Sholto-lurjus matkusti Intiaan, mutta ei hän palannut koskaan takaisin. Kapteini Morsian osotti minulle vähä sen jälkeen hänen nimensä erään englantilaisen postilaivan matkustavaisten joukossa. Hänen setänsä oli kuollut sekä jättänyt jälkeensä omaisuuden hänelle, ja Sholto pyysi eron armeijasta, mutta kuitenkin voi hän kohdella viittä miestä niinkuin hän kohteli meitä. Morstan matkusti Agraan heti sen jälkeen sekä huomasi, niinkuin odotimmekin, että aarre oli poissa. Tuo konna oli varastanut sen, täyttämättä ainoatakaan niistä ehdoista, joista olimme salaisuuden hänelle myyneet. Siitä päivästä alkaen elin ainoastaan kostolleni. Ajattelin sitä päivällä ja kiihoitin sitä yöllä. Se muuttui valtavaksi kaikkinieleväksi intohimoksi minussa. Minä en välittänyt hituistakaan laista — en hirsipuusta. Ainoa ajatukseni oli — paeta, etsiä Sholton, kuristaa häntä kurkusta. Jopa Agra-aarrekin oli minusta muuttunut vähäpätöisemmäksi kuin kostoni Sholtolle.
"Olen päättänyt toimeenpanna monta asiaa tässä elämässä, ja aina olen kaikki vienyt päätökseen. Mutta monta vuotta viipyi, ennenkuin aikani tuli. Olen jo kertonut teille että olin oppinut vähän lääketiedettä. Eräänä päivänä tohtori Somertonin ollessa kuumeessa, löysi eräs työskentelevä vankijoukko pienen Andaman-saarelaisen metsässä. Hän oli kuolemaisillaan ja oli kömpinyt yksinäiseen paikkaan elämäänsä päättämään. Otin hänet huostaani, vaikka hän oli niin villi ja pahanilkinen kuin käärmeensikiö, ja parin kuukauden perästä oli hän terve taas. Häneen syttyi jonkinlainen jumaloitseva ystävyys minua kohtaan, eikä hän tahtonut palata metsiinsä, vaan oleskeli alituiseen majani läheisyydessä. Opein vähäsen hänen kieltään ja tämä saattoi hanat vielä enemmän rakastamaan minua.
"Tonga — se oli hänen nimensä — oli taitava soutaja ja omisti suuren, tilavan kanootin. Kun huomasin että hän oli minulle uskollinen ja olisi tehnyt vaikka mitä palvellakseen minua, ajattelin, että tässä olisi tilaisuus paeta. Puhuin hänen kanssaan asiasta. Hänen piti viedä veneensä määrättynä yönä eräälle vanhalle maallenousupaikalle, jota ei koskaan vartioittu, ja siellä minä astuisin veneesen. Minä käskin hänen ottaa mukaansa useampia vesikalepassia sekä niin paljon kuin mahdollista yamia, kookospähkinöitä ja perunoita.