"Ja tuo pikku Tonga, hänpä oli rehellinen ja luotettava. Uskollisempaa ystävää ei kellään ole koskaan ollut. Määrättynä yönä oli hän venheineen rantatilalla. Mutta sitte sattui niin onnettomasti että yksi vartijajoukon sotilaista oli rannalla — ilkeä lurjus, joka ei koskaan laiminlyönyt mitään tilaisuutta, saadakseen häväistä ja tehdä väkivaltaa minulle. Olin aina luvannut kostaa ja nyt oli aikani tullut. Oli ikäänkuin kohtalo olisi asettanut hänet minun tielleni, jotta voisin maksaa velkani ennenkuin saaresta läksin. Hän seisoi rantavallilla selin minuun ja lyhyt ratsupyssy olalla. Katsoin ympärilleni löytääkseni kiveä, jolla voisin koputtaa hänen aivojaan, mutta en löytänyt mitään.
"Silloin juolahti kummallinen ajatus mieleeni ja nyt tiesin mistä aseen löytäisin. Istuin pimeään paikkaan ja riisuin puujalkani. Kolmella pitkällä hyppäyksellä olin hänen luonaan. Hän tähtäsi kiväärillään, mutta minä löin häntä kaikin voimin, jotta koko pääkallo halkesi. Näette vielä tässä puussa halkeaman, joka syntyi siihen lyödessäni. Kaaduimme molemmat kumoon, sillä minä kadotin tasapainon, mutta kun pääsin jaloille taas, tapasin hänet makaamassa liikkumattomana maassa. Astuin veneesen ja tunnin kuluttua olimme hyvän matkan päässä merellä. Tonga oli ottanut mukaansa kaikki maalliset tavaransa, aseensa ja jumalansa. Muun muassa oli hänellä pitkä bamburuoko ja palanen kookosniini-mattoa, joista laitoin jonkinlaiset purjeet. Kymmenen päivää kuljeksimme näin elämän ja kuoleman välillä ja viidentenätoista otettiin meidät laivaan, joka oli matkalla Singaporesta Jiddahiiin kuljettaen malajilaisia pyhiinvaeltajia. Siinä oli kummallinen sekoitus kaikenmoisista kansoista ja Tonga ja minä mukaannuimme pian heidän oloihinsa. Yksi suuri etu heillä oli — he antoivat meidän olla rauhassa, eivätkä kysyneet meiltä mitään.
"No niin, jos kertoisin teille kaikki seikkailut, jotka minä ja pieni matkatoverini saimme kokea, ette kiittäisi minua, sillä saisitte viipyä täällä auringon nousuun asti. Kuljeksimme sinne tänne maailmassa, sillä aina sattui jotakin esteitä, ett'emme päässeet Lontooseen. Mutta en silmänräpäykseksikään unohtanut päämaaliani. Sholtosta uneksin öisin; tuhansia kertoja olen murhannut hänet unessa. Vihdoin noin kolme neljä vuotta sitte saavuimme Englantiin. Minun ei ollut vaikea saada selvää, missä Sholto löytyi, ja koetin ensin tiedustella oliko hän hävittänyt aarteen, vai vieläkö se oli hänellä säästössä. Sain hyvän ystävän eräässä henkilössä, joka voi auttaa minua — en mainitse nimeä, sillä en tahdo saattaa ketään muuta pulaan — ja sain pian tietää että aarre vielä oli tallella. Nyt koetin päästit hänen läheisyyteensä monella tavalla, mutta hänpä olikin varova ja kaksi nyrkkitaistelijaa vartioi aina häntä, lukuunottamatta poikiansa ja khitmutgariansa.
"Mutta sitte eräänä päivänä sain tietää, että hän oli kuolemaisillaan. Syöksin heti puutarhaan raivostuneena ajatellessani että hän täten pääsisi kynsistäni, ja kun katsoin sisään ikkunasta näin hänen makaavan siinä vuoteellaan yksi pojistaan kummallakin puolen. Aijoin hypätä huoneesen ja ryhtyä kamppailuun heidän kaikkein kanssa, mutta juuri katsoissani häneen, hervahti alaleuka rinnalle — mies oli kuollut. Tunkeuduin hänen huoneesensa samana yönä ja etsein hänen papereitaan toivossa löytää jotakin muistiinpanoja paikasta, mihin hän oli jalokivemme kätkenyt. Mutta ei riviäkään löytynyt, ja minä lähdin pois niin katkerasti pettyneenä ja raivostuneena kuin ihminen voi olla. Mutta ennenkuin menin, juolahti mieleeni, että jos joskus tapaisin toverini, nuo kolme sikhiä, olisi jonkinlainen tyydytys tietää, että olin jättänyt merkin vihastamme. Sentähden piirsin eräälle paperilipulle meidän neljän merkin, sellaisena kuin se oli ollut asemakartalla, ja asetin sen hänen rinnalleen. Paljon olisi ollut vaadittu, että hän olisi laskettu hautaan ilman mitään merkkiä niillä miehiltä, joita hän niin alhaisella tavalla oli pettänyt.
"Ansaitsimme leipämme siihen aikaan sillä että näyttelin Tonga-parkaa mustana ihmissyöjänä markkinoilla ja muissa sellaisissa paikoissa. Hän söi raakaa lihaa ja tanssi sotatanssiansa, ja meillä oli aina hattu täynnä kuparirahoja päivän työn jälkeen. Sain edelleenkin tietoja Pondicherry Lodgesta, mutta muutaman vuoden kuluessa ei kuulunut muuta kuin että aarretta etsittiin. Viimein tapahtui kuitenkin mitä niin kauan olimme odottaneet. Aarre oli löydetty. Se tavattiin Bartholomeus Sholton kemiallisessa laboratooriossa, joka sijaitsi rakennuksen korkeimmassa osassa. Menin heti tarkastamaan paikkaa, mutta en voinut käsittää, miten pääsisin ylös puujalkoineni. Sain kuitenkin tietää, että katossa löytyi laskuovi, sekä mihin aikaan mr Sholto tapasi syödä illallista ja ajattelin että helposti voisin päästä ylös Tongan avulla. Menimme ulos Tongan kanssa, jonka uumille oli kierretty pitkä nuora. Hän kiipesi ylös kuin kissa ja oli heti päässyt sisälle katosta, mutta onnettomuudeksi oli Bartholomeus vielä huoneessa ja sen sai hän maksaa hengellään. Tonga luuli tehneensä hyvän työn, tappaessaan hänet, sillä kun tulin ylös kiiveten pitkin nuoraa, tapasin hänet pöyhkeilevänä kuni riikinkukko kuljeskelevan huoneessa. Suuresti hän hämmästyi kun rankaisin häntä köydenpätkällä ja sanoin häntä pieneksi vertahimoovaksi paholaiseksi. Sitte otin arkun ja laskin sen maahan sekä menin itse samaa tietä, jätettyäni neljän merkit pöydälle näyttääkseni, että aarre vihdoinkin oli joutunut niiden haltuun, joilla oli suurin oikeus siihen. Tonga veti sitte nuoran ylös, sulki ikkunan ja lähti pois samaa tietä, jota oli tullutkin.
"Niin, nyt luulen kertoneeni kaikki. Olin kuullut erään venemiehen kertovan, että Smithin höyryvene Aurora, oli yksi nopeakulkuisempia höyryveneitä ja siksi ajattelin että se sopisi hyvin meidän pakomatkaamme. Soveimme kaupasta ukko Smithin kanssa ja minä lupasin maksaa hänelle suuren summan, jos hän veisi meidät vahingoittumattomina laivaamme. Hän kyllä tiesi, ettei kaikki ollut niinkuin olla piti, mutta ei hän tuntenut salaisuuksiamme. Kaikki tämä on täyttä totta, herraseni, ja minä en ole kertonut sitä teille huvittaakseni teitä — ettehän ole tehneet minulle juuri ystävyydenpalvelusta — vaan sentähden että luulen parhaiten voivani puolustautuu sillä, etten salaa mitään, vaan koko maailma tietäköön, miten häpeällisellä tavalla majori Sholto on kohdellut minua, ja kuinka viaton olen hänen poikansa kuolemaan."
"Hyvin omituinen selitys," sanoi Sherlock Holmes. "Sopiva päätös erinomaisen huvittavaan tapaukseen. Kertomuksenne loppuosassa ei ollut mitään uutta paitsi että teillä oli oma köysi mukananne. Sitä en todellakaan tietänyt. Mutta, toivoin että Tonga oli hukannut kaikki nuolensa, ja kuitenkin ampui hän meitä kohden yhden venheessä."
"Hän oli pudottanut kaikki muut paitsi sen ainoan, joka oli puhalluspillissä."
"Ah, niin," sanoi Holmes. "Sitä en tullut ajatelleeksi."
"Onko mitään muuta, mistä haluaisitte kysyä?" sanoi vanki kohteliaalla auliudella.