Holmes silmäsi voitokkaasti Bannisteriin.
"Hän pani sormikkaansa tuolille ja otti liuskan toisensa perästä jäljentääkseen ne. Hän luuli herra Soamesin tulevan pääportista ja voivansa silloin nähdä hänet. Kuten tiedämme, tulikin hän sivuportista! Äkkiä kuuli hän tulevan ovelle ja pakeneminen oli mahdotonta. Hän unhotti sormikkaansa, mutta otti kenkänsä syöksyäkseen makuuhuoneeseen. Te näette että pöydässä oleva railo on syvempi siihen suuntaan; se osoittaa, että kengät vedettiin sinne päin ja herra Gilchrist pakeni sinne. Yhteen kengän naulaan tarttunut multa jäi pöydälle, ja makuuhuoneeseen putosi toinen samanlainen pala. Minun pitää lisätä, että olen ollut tänään katsomassa kentällä mustaa muhaa, ja minä otin siitä palan mukaani sekä hiukan sahajauhoja, joita sirotetaan päälle estämään lipeämistä. Olenko esittänyt asian oikein, herra Gilchrist?"
Tämä oli noussut.
"Kyllä, sir", sanoi hän.
"Mutta taivaan Jumala, Gilchrist, eikö teillä ole mitään lisättävää?" huudahti Soames.
"On, sir, vaikka tämä kuulustelukohtaus on saanut minut suunniltani. Minulla on tässä teille, herra Soames kirje, jonka kirjoitin varhain aamulla unettoman yön jälkeen. Se tapahtui ennen kuin tiesinkään rikokseni tulleen tunnetuksi. Tässä se on, sir. Siitä saatte lukea, että olen päättänyt olla menemättä tutkintoon. Minulle on tarjottu paikka Rhodesiassa, ja minä matkustan ensi tilassa etelä-Afrikaan."
"Olen kumminkin iloinen kuullessani, ettette aikonut käyttää hyväksenne vääryydellä hankkimaanne etua", sanoi Soames. "Mutta miksi muutitte suunnitelmanne?"
Gilchrist viittasi Bannisteriin.
"Hän tuossa voi selittää asian", sanoi hän.
"Niin, Bannister", sanoi Holmes, "tunnustakaa nyt päästäneenne ulos tämän nuorukaisen, koska te olitte yksin sisällä ja sitten lukinneenne oven. Sillä en voi uskoa, että hän hyppäsi ulos ikkunasta. Tahdotteko nyt selittää syyn tähän tekoonne?"