"Kenties ette tunne Koraanianne aivan hyvin, monsieur? Mutta minäpä osasin sen silloin ulkoa, kuten osaan vielä nytkin. Käsittelytapa on hiukan tuskastuttavaa, jos miehellä on kiire. Mutta saattaisiko muuta odottaakaan? Itämaalaisilla ei ole koskaan hoppua, ja se kirjotettiin heitä varten. Toistin sen sana sanalta sellaisella arvokkuudella ja juhlallisuudella kuin pyhä kirja vaatii, ja nuori englantilainen vääntelehti ja vaikeroitsi.
"'Kun ratsut, kolmella jalalla seisoen ja neljännen jalan syrjällä maata hipoen, tuotiin illalla hänen eteensä, niin hän sanoi: 'Minä olen rakastanut maallisen hyvän rakkautta yläpuolella korkeuksien asiain muiston, ja olen tuhlannut aikani noiden hevosten silmäilemiseen. Tuokaa hevoset minulle takaisin. Ja kun ne oli takaisin tuotu, niin alkoi hän leikata pois niitten jalkoja ja —'
"Siinä silmänräpäyksessä englantilainen syöksähti kimppuuni. Jumalani, vähänpä muistan seuraavista minuuteista! Hän oli nyrkkitaistelija, tämä miehen ketku. Hän oli saanut harjaannusta iskemisessä. Yritin saada häntä käsistä kiinni. Mäiskis, mäiskis, läiskähteli nenälleni ja silmäkulmalleni. Painoin pääni alas ja puskin häntä sillä. Muksis, hän mojautti altapäin. Mutta olipa minussa moisen vastus. Heittäydyin hänen päällensä, eikä hänellä ollut tilaa pelastua painoltani. Hän kaatui pitkäkseen istuimille, ja minä istuuduin hänen päällensä niin hanakasti että hänestä lähti ilma kuin haljenneista palkeista.
"Yritin sitte katsella millä hänet köyttäisin. Vedin nauhat kengistäni, ja sidoin toisella ranteet, toisella nilkat. Sitte taas kiinnitin kaulahuivin hänen suulleen, niin että hän saattoi vain loikoa ja tuijotella minuun. Tämän kaiken tehtyäni ja nenäni verenvuodon tyrehdytettyäni katsahdin ulos vaunuista, ja oi, monsieur, ihan ensimäisenä osui silmääni kynttilä, herttainen pikku kynttilä, joka pilkotteli ministerin ikkunassa. Yksinäni, näillä kahdella kädelläni olin minä korvannut armeijan antautumisen ja kokonaisen maakunnan menettämisen. Niin monsieur, mitä Abercrombie viidellä tuhannella miehellä oli saanut Abukirin hietiköllä aikaan, sen olin minä omin neuvoin tehnyt tekemättömäksi vuokravaunuissa Harley kadulla.
"Huusin ajurilleni, annoin hänelle toisen guinean ja käskin hänen pitkittää matkaa Watierille. Minä itse hyppäsin lähetystömme vaunuihin, ja heti jälkeenpäin avautui ministerin ovi. Hän oli itse saattanut monsieur Ottoa alas portaita ja oli niin kiintynyt haasteluun että paljain päin käveli ulos vaunuihin asti. Hänen siinä seisoessaan avoimen oven luona kuului pyörien ratinaa ja katukäytävälle ponnahti mies.
"'Tärkeä viesti milord Hawkesburylle!' hän huusi.
"Saatoin nähdä ettei tulija ollut minun sanansaattajani, vaan toinen. Milord Hawkesbury sieppasi paperin hänen kädestään ja luki sen vaununlyhdyn valossa. Hänen kasvonsa, monsieur, olivat valkeat kuin tämä lautanen, ennen kuin hän oli loppuun lukenut.
"'Monsieur Otto', hän huudahti, 'me olemme allekirjottaneet sopimuksen väärällä perusteella. Egypti on meidän käsissämme.'
"'Mitä!' tokaisi monsieur Otto. 'Mahdotonta!'
"'On varmasti. Se joutui Abercrombien haltuun viime kuussa.'