"Tietysti", sanoi Holmes hymyillen. "Ajaja voi kyllä tulla ylös auttamaan minua matkalaukkuineni. Käskekää hänen tulla ylös, Viggins."
Minua ihmetytti, kun ystäväni puhui aivan kuin olisi aikonut matkalle, vaikkei ollut maininnut minulle mitään siitä. Huoneessa oli pieni matkalaukku ja tätä hän alkoi laittaa kiinni. Hän oli siinä toimessa, kun ajaja tuli sisälle.
"Iskekää kiinni tähän remmiin vähän, ajuri", sanoi hän ollessaan polvillaan ja kääntämättä päätään.
Mies meni sinne uhkaavan, haluttoman näköisenä ja ojensi kätensä auttaakseen. Samalla kuului kova napsaus ja metallin helinä ja Holmes hypähti pystyyn.
"Herrani" sanoi hän, silmät salamoiden, "sallikaa minun esittää teille Mr Jefferson Hope, — Enoch Drebberin ja Joseph Stangersonin murhaaja!"
Kaikki tapahtui silmänräpäyksessä — niin nopeasti ettei minulla ollut aika ajatellakkaan. Minä muistan hyvin voitonriemuisen ilmeen Holmes'in kasvoissa ja äänessä, ajurin hämmästyneet, raivoisat katseet, kun hän katsahti kiiltäviin käsirautoihin, jotka olivat kuin taikatempun kautta joutuneet hänen ranteisiinsa. Sekunnin tai pari seisoimme me kuin kivettyneinä. Senjälkeen repäisi vanki itsensä irti Holmesista ja syöksähti huudahtaen kiukusta ulos akkunasta. Akkunan kehys antoi myöten ja lasit myös, vaan ennenkuin hän oli ehtinyt kokonaan ulos, hyökkäsivät Gregson, Lestrade ja Holmes hänen kimppuunsa kuin yhtä monta verikoiraa. Hänet vedettiin takaisin huoneeseen ja senjälkeen alkoi epätoivoinen taistelu. Hän oli niin vahva ja raivoisa, että hän repi itsensä irti meistä neljästä monta kertaa. Hän tuntui omaavan sen kouristuksentapaisen voiman, jonka ihminen saa epileptisissä kohtauksissa. Hänen ranteensa ja kasvonsa olivat pahasti särkyneet lasiin vaan veren hukka ei tuntunut vähentävän hänen vastustusvoimaansa. Vasta sitten, kun Lestrade oli saanut kätensä hänen kaulaliinansa sisäpuolelle, ja puoliksi kuristanut hänet saimme me hänet huomaamaan, että hänen ponnistuksensa olivat turhia, emmekä vielä silloinkaan tunteneet itseämme varmoiksi, ennenkuin olimme sitoneet hänen kätensä ja jalkansa. Senjälkeen nousimme seisomaan hengästyneinä ja väsyneinä.
"Hänen vaununsa on kaiketi tuolla alhaalla", sanoi Holmes. "Me voimme käyttää sitä kulettaaksemme hänet Scotland Yard'iin; ja nyt herrani", jatkoi hän ystävällisesti hymyillen, "olemme tulleet salaisuutemme loppuun, ja te olette tervetulleita tekemään mitä kysymyksiä hyvänsä minulle, sillä nyt ei ole mitään syytä, olla vastaamatta niihin."
TOINEN OSA.
Pyhien maa.