"Se oli hyvä. Taloa piiritetään joka puolelta. Siitä syystä täytyi minun ryömiä. Ne ovat kyllä tavattoman ovelia, mutta eivät ne petä niin vanhaa metsästäjää kuin minä olen."
John Ferrier oli kuin toinen ihminen, huomatessaan saaneensa uskollisen liittolaisen. Hän tarttui nuoren miehen molempiin käsiin ja puristi niitä sydämellisesti. "Te olette mies, josta voi ylpeillä. Ei löydy montaa, jotka olisivat halunneet jakaa meidän vaaramme ja huolemme."
"Siinä te olette oikeassa", sanoi nuori metsästäjä. "Minä kunnioitan teitä, mutta jos olisitte olleet yksin, niin olisin kyllä arvellut parikin kertaa, ennenkuin olisin pistänyt pääni tällaiseen ampiaispesään. Lucyn tähden olisin tullut ja ennenkuin hänelle tapahtuu mitään vahinkoa, tulee Hopen suvussa Utah'issa olemaan yhtä henkilöä vähemmän."
"Mitä nyt teemme?"
"Huomenna on viimeinen päivä, ja ellemme tänä yönä toimi, niin olemme hukassa. Minulla on yksi muuli ja kaksi hevosta Caglen rotkossa. Kuinka paljon teillä on rahaa?"
"Kaksi tuhatta dollaria kullassa ja viisi seteleissä."
"Se riittää. Minulla on yhtä paljon lisää. Meidän täytyy koettaa päästä Carson Cityyn vuorien yli. On parasta herättää Lucy nyt heti. Se oli hyvä, ettei palvelusväki makaa tässä rakennuksessa."
Sillä aikaa kun Ferrier oli poissa valmistamassa tytärtään matkaan, kokosi Jefferson Hope kaikki syötäväksi kelpaavat aineet, jotka voi löytää, pieneen kääröön ja täytti erään ruukun vedellä, sillä hän tiesi kokemuksesta, että vuorilähteitä oli vähäsen ja pitkien välimatkojen päässä. Hän oli juuri ehtinyt lopettaa nämä valmistukset, kun vanhus palasi tyttärineen, puettuna ja valmiina lähtemään. Rakastuneet tervehtivät toisiaan lämpimästi mutta lyhyesti, sillä hetket olivat kalliit, ja vielä oli paljon tekemättä.
"Meidän täytyy kiiruhtaa", sanoi Jefferson Hope, puhuen matalalla mutta päättävällä äänellä niinkuin se, joka tuntee vaaran suuruuden, mutta on terästänyt sydämensä sitä kohtaamaan. "Molemmilla sisäänkäytävillä on vartijat, mutta, jos olemme varovaisia, niin voimme ehkä kiivetä ulos jostakin sivuakkunasta ja paeta peltojen yli. Kun kerran pääsemme maantielle niin on vaan kaksi penikulmaa siihen paikkaan, jossa hevoset ovat. Aamuhämärissä pitäisi meidän olla jo puolimatkassa yli vuorten."
"Mutta jos ne pidättäisivät meidät?" kysyi Ferrier.