Mormooni katseli häneen peittämättömän hämmästyksen valtaamana — oli todellakin vaikea tuntea tämä repaleinen, raaka vaeltaja aaveentapaisine kasvoineen ja villine silmineen, entiseksi reippaaksi metsästäjäksi. Tunnettuaan hänet lopuksi, muuttui hänen hämmästyksensä peloksi.
"Te olette hullu, kun tulette tänne", huudahti hän. "Oma elämäni ei olisi suuren arvoinen, jos joku näkisi minun puhelevan teidän kanssanne, Neljänmiehenneuvosto on laatinut vangitsemismääräyksen teitä varten, kun autoitte Ferrierin pakoa."
"Minä en pelkää heitä enkä heidän määräyksiään", sanoi Hope vakavasti. "Teidän täytyy tietää jotakin tästä, Cowper. Minä vannotan teitä kaiken nimessä, joka teille on rakasta, vastaamaan muutamiin kysymyksiin. Mehän olemme aina olleet ystäviä. Elkää Jumalan tähden kieltäytykö vastaamasta."
"Mitä se on?" kysyi mies levottomasti. "Kiiruhtakaa. Täällä on kalliolla korvat ja puilla silmät".
"Mitä Lucy Ferrieristä on tullut?"
"Nuori Drebber meni naimisiin hänen kanssaan eilen. Rohkaiskaa mielenne; tehän olette aivan menehtynyt".
"Älkää ajatelko minua", sanoi Hope hiljaa. Hän oli kalpea kuin kuolema ja oli vaipunut istumaan kivelle, jota vastaan hän oli nojannut. "Naimisiin sanotte te?"
"Meni naimisiin eilen — sentähden liputetaan Endowment Housessa. Drebber ja Stangerson kuuluvat joutuneen kiistaan siitä, kenen piti saada tyttö. He olivat molemmat seuranneet retkikuntaa ja Stangerson oli ampunut hänen isänsä, joka näytti antavan hänelle parhaat toiveet; mutta kun asiasta keskusteltiin neuvostossa, niin oli Drebberillä enemmän puolustajia, niin että profeetta antoi tytön hänelle. Kukaan ei häntä kuitenkaan saa pitää kauvaa, sillä minä näin eilen kuoleman hänen kasvoissaan. Hän muistutti enemmän aavetta kuin naista. Joko te lähdette?"
"Jo", vastasi Hope, joka oli noussut ylös. Hänen kasvonsa näyttivät olevan veistetyt marmorista, niin kova oli niiden ilme, ja silmissä hehkui onnettomuutta ennustava tuli.
"Mihinkä te aijotte?"