Me jätimme hänet kemikaalioidensa joukkoon ja palasimme jalan hotelliin.
"Sepä oli tosi", sanoin äkisti, seisahtuen ja kääntyen Stamfordiin.
"Millä ihmeen tavalla hän voi tietää minun tulleen Afghanistan'ista?"
Seuralaiseni hymyili salaperäisesti. "Se on eräs hänen pienistä omituisuuksistaan", sanoi hän. "Moni ihminen on halunnut saada tietää, miten hän saa selvän kaikenlaisista asioista."
"Vai niin! Se on salaisuus!" huudahdin minä hykertäen käsiäni. "Sehän on tosiaankin hauskaa. Olen erittäin kiitollinen siitä, että saatoitte meidät tuttaviksi. Voidakseen oppia tuntemaan ihmissuvun täytyy tutkia ihmistä".
"Tutkikaa sitä sitte", sanoi Stamford. "Tulette huomaamaan, että ainakin tämä on vaikea arvoitus. Lyön vetoa, että hän oppii tuntemaan teidät paremmin kuin te hänet. Hyvästi."
"Hyvästi", vastasin minä ja kävelin hitaasti kotiin päin, melkoisen huvitettuna uudesta tuttavuudestani.
TOINEN LUKU.
Päätelmäoppia.
Seuraavana päivänä tapasimme toisemme sopimuksen mukaan ja tarkastimme asunnon Baker Streetillä n:o 221 B. Siihen kuului kaksi mukavaa makuuhuonetta ja hauskasti kalustettu, suuri, valoisa vierashuone, johon valo tuli kahdesta suuresta akkunasta. Huoneet olivat joka tapauksessa niin hyvät, ja vuokra kahteen osaan jaettuna, siksi kohtuullinen, että kauppa päätettiin heti, ja me otimme huoneet haltuumme. Minä muutin tavarani sinne vielä samana iltana ja seuraavana aamuna saapui Sherlock Holmes mukanaan useita laatikoita ja kapsäkkejä. Kahtena ensi päivänä oli meillä kylliksi työtä ottaessamme esille tavaroitamme ja sovitellessamme niitä paikoilleen. Sen jälkeen alkoi tuntua kodikkaalta ja aloimme tottua uuteen ympäristöömme.
Holmes oli henkilö, jonka kanssa ei ollut laisinkaan paha asua. Hän oli tyyni luonteeltaan ja säännöllinen tavoiltaan. Ainoastaan poikkeustapauksissa valvoi hän pitempään kuin klo 10 ja hän oli aina syönyt aamiaisensa ja lähtenyt ulos, ennenkuin minä nousin sängystäni. Toisinaan vietti hän päivänsä laboratooriossa, toisinaan anatomiasaleissa ja joskus teki hän pitkiä kävelyjä, jotka näyttivät vievän hänet kaupungin kurjimpiin osiin. Kun hän sattui työtuulelle, niin oli hänen tarmonsa suunnaton; mutta toisinaan tapahtui reaktsiooni ja silloin voi hän maata monta päivää vierashuoneen sohvalla sanomatta sanaakaan, liikuttamatta yhtään lihasta. Näissä tilaisuuksissa olin huomannut niin uneksivan ja hajamielisen ilmeen hänen silmissään, että olisin voinut epäillä hänen käyttäneen huumaavia aineita, ellei hänen kohtuullinen ja muutenkin kunnollinen elämäntapansa olisi tehnyt sellaista epäluuloa mahdottomaksi.