LIISA. Eihän meidän tarvitse enää surra, kun isäsikin suostui.
KAISA ja SALTTU (Tulevat ulkoa.)
JUSSI. Ei tarvitsekaan.
(Huomaa Kaisan ja Saltun. Päästää Liisan sylistään.)
KAISA. Pidä sylissäsi vaan. Emme me mitään huomaa (Merkitsevästi.) Emme me koskaan liikoja näe.
LIISA. Kyllähän tätä nyt jo saa huomatakin.
(Istuu Jussin viereen.)
KAISA (Jahkien.) Vai niin! Soo'o! Ettäkö isäntäkin jo tietää? Ja susta tulee Harrihin emäntä! No jopa nyt!
LIISA (Naureskellen.) Niin tulee, jos ei Jussi kadu.
(Nousee hetken kuluttua ja menee etumaisen ikkunan luo.)